Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Kuivatuksen mallimaasta vesienhallinnan edelläkävijäksi

Ville Keskisarja Olle Häggblom Julkaisupäivä 27.10.2020 10.06 Blogit MMM

Viime vuosien vaihtelevat sää- ja vesitilanteet antavat osviittaa siitä, miten ympäristömme on muuttumassa ja millaisiin ilmiöihin on sopeuduttava niin maa- ja metsätaloudessa kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Tilannetta mutkistaa se, että yhteiskuntakaan ei ole pysähdyksissä, vaan arvot, tavoitteet, resurssit ja rakenteet ovat nekin alati muuttumassa.

Ihmisen asettuminen Suomen maantieteellisiin ja ilmastollisiin olosuhteisiin on aikojen saatossa vaatinut monenlaista sopeutumista. Ihminen on sopeutunut kylmyyteen ja pimeyteen sekä muokannut ympäristöään elinolojensa kannalta suotuisammaksi. Maankuivatus on hyvä esimerkki jälkimmäisestä. Ilman sitä ei näissä olosuhteissa olisi kyetty tuottavaan maa- eikä monin paikoin myöskään metsätalouteen. Myös asuinpaikkojen luominen ylipäätään – ja muu yhdyskuntarakentaminen – on vaatinut kosolti maankuivatustoimia.

Kuivatusta edellyttäneestä suoviljelystä on mainintoja jo 1300-luvulta ja salaojituksesta 1800-luvulta. Maankuivatuksen kultakausi ajoittui maa- ja metsätalouden koneistumisen myötä kuitenkin melko tuoreille vuosikymmenille eli 1960–1990 -luvuille. Tarkkaa tietoa ei ole, mutta maassamme on ojia tai muita vesien poisjohtamiseen tarkoitettuja pienvesiuomia yli 1,5 miljoonaa kilometriä ja salaojiakin noin 1 miljoonan kilometrin verran. Mittakaavaa auttaa hahmottamaan se, että jos ojat olisi vuosien saatossa kaivettu yhdeksi suoraksi ojaksi, oja ulottuisi yli 60 kertaa maapallon ympäri.

Tämä mittava ojaverkosto on yhtäältä ollut monen toiminnan mahdollistaja ja keino vaikuttaa sekä veden itsensä että sen mukana kulkeutuvien aineiden liikkeisiin ja pidättymiseen. Toisaalta ojat ovat muuttaneet laajasti ympäristön tilaa, sillä niitä on kaivettu lähes kaikkialle ja luonnon pienvesiuomia on monin paikoin suoristettu, perattu ja syvennettykin.

Ojaverkosto on alun perin tarkoitetulla tavalla toimiessaan nopeuttanut veden kulkua vesistöihin, mutta irrottanut ja kuljettanut samalla mukanaan kiintoaineita, ravinteita sekä muita maaperässä ja kasvustossa esiintyviä aineita. Kuljetettavaksi on päätynyt ja päätyy myös ilmasta ja yhä enemmän ja enemmän myös ihmistoiminnasta peräisin olevia aineita.

Ojituksella on siis ollut, jos ei nyt aivan likaiset, niin kuitenkin likaavat sormensa pelissä niin vesistökuormituksen kasvussa kuin vesiluonnon köyhtymisessä ja yksipuolistumisessa. Ojitus on laskenut pohjaveden pintaa ja nopeuttanut happamista sulfaattimaista aiheutuvia haittoja. Myös turpeen hajoamisprosessi on nopeutunut ja kiihdyttänyt kasvihuonekaasujen vapautumista maaperästä.

Minkäänlaisia merkkejä ei kuitenkaan ole näköpiirissä sen suhteen, ettei maankuivatukseen olisi tarvetta ja ojaverkostolle käyttöä myös tulevaisuudessa. Tarve varautua ilmastonmuutokseen liittyviin sää- ja vesiolojen muutoksiin tuli jo mainittua, mutta tulevaisuudessa on myös tarve turvata vähintään nykytasoinen peltomaan tuottavuus ja mielellään parantaakin sitä. Myös metsävaroja on tarpeen kartuttaa entisestään. Samalla kaikissa maa- ja metsätalousalueilla tapahtuvassa toiminnassa on pyrittävä edistämään luonnon monimuotoisuutta, vähentämään vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä sekä lisäämään hiilensidontaa.

Edellä sanottujen tavoitteiden saavuttaminen ja yhteensovittaminen edellyttää siirtymistä maankuivatuksen mallimaasta kestävän vesienhallinnan edelläkävijäksi. Mittavaa ojaverkostoa ei rakennettu hetkessä, eikä sen muuttaminen vastamaan tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeita tule sekään tapahtumaan hetkessä. Tutkittuja ja vaikuttavaksi todettuja keinoja kuitenkin onneksi on ja uusia kehitetään koko ajan.

Luonnonmukaiset menetelmät pystyvät huolehtimaan kuivatustarpeesta, parantamaan ympäristön tilaa, lisäämään veden viipymää ja vähentämään vesistökuormitusta – ja kaiken kukkuraksi onnistuessaan myös vähentämään tulevaisuuden peruskorjaustarvetta. Yhä enemmän on tilanteita, jolloin ojituksista voidaan pidättäytyä ja ojia ennallistaa luonnontilaisiksi. Suunnittelua on jatkossa tehtävä entistä enemmän maa- ja metsätalouden yhteistyönä ja valuma-aluetta tarkasteltava sekä luonnon että ihmisten toimintojen kannalta kokonaisuutena.

Toiminnan uudistamistarpeeseen on onneksi herätty jo usealla rintamalla, ja hallitusohjelma toi vesienhallintaan pitkään kaivattuja lisäresursseja. Paraikaa on esimerkiksi avoinna maa- ja metsätalouden vesienhallinnan avustushaku, jolla käynnistetään innovatiivisia ja monihyötyisiä kehityshankkeita.

Blogin kirjoittajat Olle Häggblom ja Ville Keskisarja työskentelevät vesienhallinnan parissa maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston luonnonvara- ja vesitalousyksikössä. 

Lisää kommentteja