MMM:n blogi

Kunnianhimoinen puheenjohtajamaa pyrkii sinnikkäästi kohti valoisampaa tulevaisuutta 

Vilma Turkki Julkaisupäivä 3.8.2020 12.00 Blogit MMM

Saksan puheenjohtajakausi Euroopan unionin neuvostossa alkoi varsin poikkeuksellisissa tunnelmissa heinäkuun alussa. Edeltävä puheenjohtajamaa Kroatia joutui sopeutumaan erikoisiin olosuhteisiin pian oman puheenjohtajakauden alettua, kun koronaviruskriisi levisi maailmanlaajuiseksi. Fyysisten kokousten peruuntuminen ja kirjallisiin ja epävirallisin menettelyihin siirtyminen varjostivat lähes koko Kroatian puheenjohtajakauden toimintaa. Erikoisista olosuhteista huolimatta Kroatia sopeutui joustavasti tilanteeseen ylläpitämällä jäsenmaiden välisiä keskusteluita videokonferenssien avulla.

Saksan puheenjohtajakauden alussa näyttää jo valoisammalta ja uusi puheenjohtajamaa on osoittanut vahvan halunsa palauttaa menettelyitä normaaleiksi siltä osin, kun se on mahdollista. Saksa järjestikin heinäkuussa ensimmäisen maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksen paikan päällä Brysselissä kuuden kuukauden tauon jälkeen. 

Jäsenmaiden etujen mukaista on, että kokoukset saadaan toteutettua virallisina kokouksina epävirallisten videokokousten sijaan. Vain virallisissa kokouksissa voidaan saada vaikuttavia ratkaisuja aikaiseksi.  Seuraavaksi kalenterissa on kuitenkin elo-syyskuun vaihteessa järjestettävä vapaamuotoisempi epävirallinen ministerikokous, jossa keskustelun kohteena on yleensä jokin ajankohtainen teema lainsäädännön käsittelyn sijaan. Huhujen mukaan tällä kertaa kokouksen agendalla saattaa olla mm. koronakriisi ja ruokajärjestelmän kriisinkestävyys.

Saksan työohjelmassa painotetaan koronaviruspandemian ylitsepääsemistä yhdessä kestävällä ja kokonaisvaltaisella tavalla. Tämä näkyy myös puheenjohtajakauden motossa, joka on yhdessä Euroopan elpymistä kohti (engl. Together for Europe´s recovery). Koronaviruksen voittamisen lisäksi toisena kantavana teemana työohjelmassa näkyy ajan henkeen kuuluvasti kestävyyden edistäminen. 

Maatalous- ja kalastussektorilla päätavoitteena on saavuttaa neuvoston yleisnäkemys yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksesta lokakuussa. Tämän jälkeen voitaisiin edetä viimeiseen vääntöön, eli kolmikantaneuvotteluihin Euroopan parlamentin ja komission kanssa. Lisäksi Saksan tavoitteena on valmistella jäsenmaiden yhteinen näkemys eli nk. neuvoston päätelmät Pellolta pöytään –strategiasta, eläinten hyvinvoinnista ja elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä sekä neuvotella vuoden 2021 kalastusmahdollisuuksista.

Saksan valitsemat teemat, erityisesti eläinten hyvinvointi ja elintarvikkeiden pakkausmerkinnät, ovat myös Suomelle tärkeitä ja keskustelu aiheista onkin tervetullutta. Lisäksi Saksan maatalousministeri Julia Klöckner on painottanut digitalisaation mahdollisuuksia maataloussektorilla ja Saksa järjestää aiheesta konferenssin joulukuussa.  Muita temaattisia konferensseja järjestetään mm. elintarvikkeiden pakkausmerkintöjen harmonisoimisesta sekä metsätalouden ja biodiversiteetin tasapainottamisesta.

Metsäsektorilla odotetaan malttamattomana komissiolta uutta metsästrategiaa, jonka julkaisu on myöhästynyt, eikä ehtinyt enää Saksan kaudelle. Tämän hetkisen aikataulun mukaan metsästrategia julkaistaisiin vuoden 2021 alkupuolella. 

Kauden edetessä selviää, kuinka Saksa suoriutuu esimerkiksi maatalousasioissa. Muun muassa Saksan osavaltiorakenteen on epäilty hidastavan asioiden valmistelua. Ministeri Klöcknerillä on kuitenkin aikaansaava ote ja osaavat taustajoukot, jotka tulevat turvaamaan asioiden etenemisen. Lisäksi mielenkiintoinen seurannan kohde on Saksan vallan kasvu Ison-Britannian jättäessä EU:n ja von der Leyenin ollessa komission puheenjohtaja.

Viel Glück Deutschland!

Kirjoittaja on korkeakouluharjoittelija maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston EU-koordinaation ja kansainvälisten asioiden yksikössä
 

Lisää kommentteja