“Minäköhän se sammutan tämän kylän valot” sanoi naapuri- isäntä naurahtaen ja jatkoi reippaasti matkaansa. Kuuskymppinen - kylän nuorin asukas. Ne olivat päätesanat keskustelulle, jonka kävin hiljan kylätiellä.  Tien varrella on 16 taloksi tunnistettavaa rakennusta ja pihapiiriä. Vakituisia asukkaita on neljässä, joista kahdessa asuu yli 80 -vuotias yksinelävä mummo. Muutama talo on kesäkäytössä. 

Kyläkoulu, jossa oli joskus 80 oppilasta, suljettiin 1979, 42 vuotta sitten. Lapset loppuivat. Silloin oltiin vakavasti huolestuneita maaseudun rakennemuutoksesta.  

Monet sukujen metsätilat ovat siirtyneet perikunnille ja niitä on pantu myyntiin. Ne päätyvät pääasiassa sijoitusyhtiölle. Kukaan ei tiedä, miten näitä metsiä tullaan käsittelemään, kohdellaanko niitä puuraaka-aineena, luontona vai sekä että, ja kuka ne lopulta omistaa?  Sijoitusyhtiöiden kotisivuilla luvataan vastuullisuutta ja sijoitusrahaa virtaa sisään levottomilta rahoitusmarkkinoilta.
   
Nyt on uusi vaihe alkamassa, kylän lähimetsiin nousee tällä tietoa yli 80 tuulimyllyä ja monet kesäasukkaat ovat raivoissaan. Ekologisen miljardi-investoinnin hyödyt ja haitat jakaantuvat hiukan epäsymmetrisesti. Vuokratulojen piiriin pääsevät harvat ja he hymyilevät hiljaa. Kylän valot eivät sammu vaan ne siirtyvät taivaalle vilkkumaan. 
  
Kerron muuten kotikylästäni, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla Vaalassa. Kylällä on muuttunut muukin kuin asukasmäärä ja metsien omistus. Kun kylä oli vireä 1960-luvulla ja kuhisi elämää, pihoilla ei juossut ilveksiä, ahmoja, karhuja eikä susia. Nyt juoksee! 
 
Teen parhaillaan selvitystä suomalaisen riistahallinnon ruohonjuuritasosta, sen tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Olen haastellut useita kymmeniä ihmisiä ja lukenut läpi yli 100 riistanhoitoyhdistyksen vastaukset tekemääni kyselyyn. Se on kuin lukisi menneen agraariyhteisön julistusta ”Hätähuuto”.
 
Riistanhoitoyhdistysten toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön ja niitä on maassamme 282. Pohjoisen ja Itäisen Suomen maaseutualueiden yhdistyksissä vapaaehtoistyön tilaa kuvataan vastauksissa “kädet loppuvat”, “ei ole tekijöitä”, “tyhminkin nuori ymmärtää lähteä”.
   
Väestö pakkautuu kasvukeskuksiin: esimerkiksi Rovaniemelle, Ouluun, Jyväskylään, Seinäjoelle, Kuopioon, Tampereelle, Helsinkiin ja näiden kehyskuntiin. Kun väestöpakoalueilla väestön ikäpyramidi näyttää ydinlaskeumapilveltä, kasvualueilla se näyttää lähes pyramidilta. Muutos vaikuttaa kaikkeen, aivan kaikkeen ja läpi koko yhteiskunnan. 
  
Riistanhoitoyhdistykset tuskailevat agraariyhteisön kuolinkouristuksissaan montaa asiaa ja yksi on luontosuhteen muutos. Suomen riistavarat ovat todennäköisesti runsaammat kuin koskaan jääkauden jälkeen ja ilmastonmuutos vain yllyttää tätä kehitystä. Kantojen säätely on käytännössä välttämättömyys. “Asfaltilla asuvilla leviää vain joku tauti” eräs vastaaja arvelee. 

Tapettu eläin muuttuu kaupungeissa poliittiseksi kysymykseksi. Maaseudulla se on ollut arkea ja siihen koko elämä ennen perustui. Tunne-elämän muutosta selitetään vieraantuntumisella. Liha ja kala ostetaan kaupasta. Ja mitä halvemmalla, sitä mukavampaa. 
  
Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka toimii määräaikaisena erikoisasiantuntijana maa-ja metsätalousministeriössä.