Dialogi on sekä hyvää vuoropuhelua että yhdessä ajattelua. Dialogin ja eri näkökulmien tasapuolisuutta voidaan tukea vuorovaikutustekniikoilla, joiden soveltamisessa Suomella on pitkät perinteet.

Yhteiskunnallisille päättäjille ja vaikuttajille suunnattu kohtaamispaikka, Päättäjien metsäakatemia, on tarjonnut mahdollisuuden metsädialogiin jo vuodesta 1996. Omalta kurssiltani vuodelta 2006 mieleen jäivät erityisesti vuorovaikutteiset tekniikat kuten näyttelykävelyt ja oppimiskahvilat, joita ei vielä noilla nimillä ehkä silloin tunnistettukaan.

Metsäpolitiikassa dialogi oli tuolloin jo valtavirtaistunut. Samoihin aikoihin valmistui vuonna 1996 uudistetun metsälain mukaisten alueellisten metsäohjelmien toinen tarkistus. Prosessi oli kaikissa metsäkeskuksissa vuorovaikutteinen, ja prosessiin osallistuivat eri toimijat ja sidosryhmät.

Tarkistus oli ajoitettu tukemaan vuonna 1999 valmistuneen Kansallisen metsäohjelman 2010 päivitystä. Kansallinen metsäohjelma oli puolestaan jatkoa pitkälle asiantuntijatyöhön perustuneelle metsäohjelmaperinteelle: HKNL (1961), Teho-ohjelmat (1962 ja 1964), Mera-ohjelmat (1964, 1966, 1969), Metsä 2000 -ohjelma (1985) ja sen tarkistusohjelma (1992) sekä Metsätalouden ympäristöohjelma (1994). 

Kansallisessa metsäohjelmassa 2010 olivat alueellisen kytkennän lisäksi uusina piirteinä avoin ja läpinäkyvä prosessi sekä metsäalan tulevaisuusfoorumin perustaminen monialaisena ennakointihankkeena. Jatkuvan vuorovaikutuksen edistämiseksi perustettiin lisäksi alueelliset metsäneuvostot ja kansallinen metsäneuvosto. 

Metsädialogin mukana maailmalta oli tullut Suomeen ekologinen kestävyys. Sen turvaamiseksi Kansallinen metsäohjelma 2010 sisälsi aloitteen Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden kehittämiseksi, mikä myöhemmin konkretisoitui Metso-ohjelmana. Sittemmin metsäohjelmakonseptista on tullut vakiintunut käytäntö myös kansainvälisesti, ensin Euroopan metsäministerikonferenssissa Wienissä vuonna 2003 ja sen jälkeen laajemmin FAO:n ja YK:n metsäfoorumin kautta. 

Vuoteen 2010 ulottuneen kansallisen metsäohjelman valmistumisen jälkeen sektorin toimintaympäristössä on tapahtunut monia muutoksia, jopa murroksia. Metsäteollisuuden ja metsänomistuksen rakenne on muuttunut. Ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys on integroitunut osaksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ja yritysten vastuullisuusraportointia. Ilmaston muutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen ovat kotimaisen ja kansainvälisen keskustelun polttopisteessä. Kestävä kehitys ja ilmastokestävät ratkaisut ovatkin siksi näkyvästi mukana vuonna 2019 vahvistetussa ja vuoteen 2025 ulottuvassa uusimmassa Kansallisessa metsästrategiassa. 

Nyt metsädialogissa ovat aiempaa vahvemmin esillä muun muassa ekosysteemipalvelut ja niihin perustuva talous, kiertotalous, digitalisaation tukema vastuullisuus sekä epävarmuuden ja riskien hallinta. Uuden, vuoteen 2035 ulottuvan Kansallisen metsästrategian valmistelu on jo alkanut, ja sen painotukset ja liittymät muihin kansallisiin strategioihin ja sektoreihin hioutuvat aikanaan valmiiksi dialogissa eri ministeriöiden ja sidosryhmien kanssa.

Iso muutostekijä on myös EU:n vaikutus metsäsektoriin. EU:n metsästrategian ja siinä kaavailtujen aloitteiden lisäksi metsäsektoriin heijastuvat muun muassa EU:n biodiversiteettistrategia, maaperästrategia, uusiutuvan energian direktiivi, taksonomia ja metsäkatovapaat tuotantoketjut. Näiden liittymien selventäminen edellyttää metsädialogia myös komission eri pääosastojen kanssa. Tasapuoliselle vuoropuhelulle ja yhdessä ajattelulle on nyt siis kysyntää myös Brysselissä. 

Blogin kirjoittaja Tuula Packalen on maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston osastopäällikkö.