Maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä dityppioksidin ja metaanin vähentäminen on tunnustetusti vaikeaa. Päästöt tulevat pääasiassa eläimistä, lannasta ja lannoituksesta ja syntyvät monimutkaisissa prosesseissa lukuisissa pistelähteissä, eikä helppoa ja nopeaa keinoa niiden alentamiseen ole olemassa. Maaperästä peräisin oleviin hiilidioksidipäästöihin pystytään sen sijaan vaikuttamaan nopeammin turvemaiden päästöjä hillitsemällä ja kivennäismaiden hiilensidontaa kehittämällä. Näihin toimiin meillä on jo myös tartuttu.

Miksi maatalouden päästöt eivät ole vähentyneet? – Nautakarjan ja sikojen määrä on laskenut, mutta korkeatuottoiset lehmät ja raskaammat teuraseläimet tuottavat eläintä kohden enemmän päästöjä kuin aiemmin. Myöskään lannan päästöt eivät ole juuri muuttuneet. Siipikarjan määrä on noussut merkittävästi kotimaisen kysynnän vetämänä, ja maaperän päästöjä lisäävien turvepeltojen osuus kokonaispeltoalasta on kasvanut. Lannoituksen vähentämiseen on toisaalta kannustettu ympäristökorvausjärjestelmällä, ja siitä peräisin olevat päästöt ovatkin vähentyneet.

Kotimainen kysyntä kotimaisille kotieläintuotteille on vahvaa: kotimaiseen laatuun ja turvallisuuteen on perustellusti totuttu luottamaan. Jotta suomalaisen kotieläintuotannon supistaminen olisi globaalisti kestävää, myös kotimaisen kysynnän tulisi vähentyä – muuten seurauksena on tuonnin kasvu ja hiilivuoto ulkomaille. Eläinten lukumäärän vähentämistä vain Suomen omien päästötavoitteiden saavuttamiseksi on vaikea pitää vastuullisena, jos päästöt eivät laske vaan siirtyvät vain muualle.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan pakollisia ja vapaaehtoisia ympäristö- ja ilmastotoimenpiteitä sisältävä tukijärjestelmä on ollut voimassa Suomen EU-jäsenyyden alusta asti. Suomessa toimet ovat painottuneet pitkälti vesiensuojeluun, mutta suuresta osasta toimia on ollut apua myös ilmastopäästöjen hillinnässä.

Tukijärjestelmä kannustaa monivuotisten nurmien viljelyyn. Tämä sekä talviaikainen kasvipeitteisyys hillitsevät turvemaiden päästöjä, ja kivennäismailla tuotantonurmet voivat toimia hiilinieluina. Myös kevennetyt muokkausmenetelmät, joita paljon julkisuutta saaneessa hiiliviljelyssä peräänkuulutetaan, ovat olleet toimenpidevalikoimassa joissain muodoissa jo pitkään.

Toimenpiteet ovat olleet myös melko pysyviä, ja monista niistä on tullut jo osa normaalia viljelykäytäntöä. Esimerkiksi ravinteita käytetään hillitysti ja vain tarpeen mukaan, ja nurmesta on tullut yleisesti osa viljelykiertoa. Suunta on ollut selvä Suomen EU-jäsenyyden alkamisesta lähtien: kullekin ohjelmakaudelle on asetettu aina aiempaa kovemmat tavoitteet ja kireämmät ehdot. Näin on oltava myös tulevalla kaudella.

Peltoalan perusteella maksettavat tuet ja osin myös nurmituotannon kannustimet ovat johtaneet toisaalta aktiivituotannossa olevan peltoalan pienenemiseen ja peltohintojen nousuun. Kotieläintuotannossa on ollut samaan aikaan käynnissä voimakas rakennemuutos, ja lannanlevitys- ja rehuntuotantoalan tarve on lisääntynyt paikoin merkittävästi. Tämä on puolestaan kannustanut pellon raivaukseen siitäkin huolimatta, ettei raivioille ole maksettu ympäristö- ja luonnonhaittakorvauksia – ja raivaukset ovat taas lisänneet maaperän hiilidioksidipäästöjä.

CAP-uudistuksessa meille suunniteltu ympäristö- ja ilmastotoimenpidekokonaisuus edistää ilmaston-, vesien- ja luonnon monimuotoisuuden suojelua kolmella eri tasolla. Uudistus koostuu kaikilta vaadittavasta perustasosta – eli ehdollisuudesta, suorien tukien ekojärjestelmästä ja maaseudun kehittämisen toimenpiteistä.

Yhteisen maatalouspolitiikan lisäksi tarvitaan myös muita, kansallisia toimenpiteitä. Kuluttajien valintoihin ei voida suoraan vaikuttaa maatalouden tukijärjestelmillä. Kysynnän uudelleensuuntaamiseen tarvitaan kehittämistoimia ja asennemuutosta, joihin parhaillaan pyritään ilmastoruokaohjelmalla. Sen puitteissa kannustetaan muun muassa noudattamaan ravitsemussuosituksia, puuttumaan ruokahävikkiin sekä lisäämään kalan ja kasviproteiinien käyttöä.

Maaperän päästövähennys- ja hiilivarastojen kasvattamistarpeeseen on vastattu käynnistämällä laaja ”Hiilestä kiinni” –ilmastotoimenpidekokonaisuus, joka koostuu muun muassa mittavista tutkimus-, kehittämis- ja tieto-ohjelmista ja niiden puitteissa rahoitettavista kymmenistä hankekonsortioista. Erityisesti turvepeltojen päästöjen hillintään ja tuotannon sopeutumiseen tähtääviä hankkeita on useita.

Maataloustuottajilta toivotut ekosysteemipalvelut lisäävät väistämättä tuotannon kustannuksia. Tämän vuoksi ja jotta kaupoissamme olisi kohtuuhintaisia suomalaisia elintarvikkeita, muutokseen tarvitaan myös yhteiskunnan tukea. Tämä on tiedostettu jo pitkään ja rahoitusta onkin suunnattu ympäristö- ja ilmastotoimiin jokaisella rahoituskaudella yli EU:n määrittelemien minimiosuuksien.

Pikavoittoja emme tule saavuttamaan, mutta meidän tulee sinnikkäästi jatkaa kehitystyötä tutkittuun tietoon pohjaten. Tärkeää on myös huomioida kestävyyden kaikki osa-alueet.

Blogin kirjoittaja Jaana Husu-Kallio on maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö.