Yksi vuoden 2019 Kansallisen metsästrategian tavoitteista on ollut kulttuurisen kestävyyden tarkempi määrittely ja integrointi metsäpolitiikan tavoitteiden edistämiseen. Metsämuseo Luston kokoama monipuolinen asiantuntijatyöryhmä on nyt saanut määrittelytyön valmiiksi.

Määrittely tehtiin vuonna 2015 valmistuneen COST-hankkeen (Culture in, for and as Sustainable Development) työn pohjalta. Hanke kokosi aikoinaan yhteen eri julkaisuissa esitettyjä kulttuurisen kestävyyden määrittelyjä ja jaotteli ne kolmeen ryhmään: Kulttuurisella kestävyydellä todettiin olevan joko itsenäistä arvoa (IN), välineellistä arvoa (FOR) tai se nähtiin kokonaisvaltaisena, maailmankuvallisena perustana, jota ilman kestävä kehitys ei voi toteutua (AS).

Itsenäistä arvoa sisältävä metsäkulttuuri (IN) sai työryhmässä nimen ”Metsäkulttuurinen kestävyys osana kestävää kehitystä”. Esimerkkejä tästä ovat metsämuseon ja muiden vastaavien muistiorganisaatioiden ylläpitämät kulttuurin aineelliset ilmentymät, kuten vaikkapa vanha savottakämppämiljöö tai metsien käyttöön liittyvä esineistö. Myös tallenteet aineettomasta kulttuuriperinnöstä, kuten tavoista, käytännöistä, tiedoista ja taidoista ovat metsäkulttuurin ilmentymiä. Näiden kaikkien säilyttäminen ja ymmärtäminen on tärkeää sekä menneisyyden ymmärtämiselle, nykyisyyden hahmottamiselle että tulevaisuuteen suuntautumiselle.

Kulttuurisen kestävyyden välineellinen arvo (FOR) nähtiin työryhmässä kulttuurisina tapoina, asenteina ja arvoina, jotka mahdollistavat erilaiset ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden ilmentymät ja auttavat erilaisten metsiin liittyvien tavoitteiden yhteensovittamisessa. Uutena ulottuvuutena työryhmä toi määritelmään mukaan kulttuurin merkityksen kestävyydelle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa: tavoitteisiin pääsemistä voidaan nopeuttaa olennaisesti vahvistamalla halutun toiminnan taustalla olevia kulttuurisia arvoja, asenteita ja tapoja. Tämä näkökulma sai ryhmässä nimen ”Metsäkulttuurinen kestävyys kestävän kehityksen tukena”.

Kulttuurisen kestävyyden haastavin AS-määritelmä koskee kestävyyttä globaalissa mittakaavassa. Mallin avainkäsitteitä ovat koko yhteiskunnan systeeminen muutos ja transformaation kautta syntyvä uusi kulttuurinen perusta (arvot, asenteet ja maailmankuva), joiden kautta ihmiskunnan toiminta asettuu maapallon kantokyvyn rajoihin. Ekologinen kestävyys nähdään tässä ensisijaisena, sillä ilman toimivia ekosysteemejä eivät muutkaan kestävyyden ulottuvuudet voi toteutua. Määritelmä kytkee suomalaisen metsäkulttuurin osaksi globaalia kestävän kehityksen murrosta. Tämä näkökulma sai ryhmässä nimen ”Metsäkulttuurinen kestävyysmurros osana kestävän kehityksen perustaa”. 

Kansallisen metsästrategian uudistaminen on juuri käynnistynyt ja uusi, vuoteen 2035 ulottuva strategia on määrä saada valmiiksi ensi vuoden alkuun mennessä. Metsäkulttuurisen kestävyyden kolme erilaista näkökulmaa haastavat perustelemaan strategiassa tehtäviä valintoja aikaisempaa läpinäkyvämmin. Strategiassa asetettavat tavoitteet tarvitsevat tuekseen myös tietoista kulttuurisen perustan vahvistamista.    

Itselleni oli jopa hätkähdyttävää tajuta, miten tarkasti nykyinen polarisoitunut metsäkeskustelu heijastaa käsitemallien eroja: nykyisin vallalla oleva metsäpolitiikka perustuu Tukena-malliin ja ympäristöpainotukset pitkälti Kestävyysmurros-malliin. Kitkaa syntyy käsitemallien erilaisesta aikajänteestä, mittakaavasta, ratkaistavan ongelman kuvauksesta ja kestävyyden ulottuvuuksien erilaisesta etusijajärjestyksestä. Kaiken huippuna käsitemallien avainsanat, kuten kokonaiskestävyys ja luonnon kantokyky, tarkoittavat eri mallien yhteydessä hieman eri asioita. Lukijalle kotitehtävä: selvitä näiden käsitteiden erot – silloin ymmärrät käytyä metsäkeskustelua kokonaan uudella tasolla.

Onko eri käsitemallien pohjalta ylipäätään mahdollista löytää aitoja yhteisiä ratkaisuja? Uskoisin että on. Tämä edellyttää kuitenkin läpinäkyvää arvokeskustelua ja valintoihin liittyvän yhteisen faktapohjan laajentamista. Monitieteellisen tutkimuksen keinoin tulisi lisätä ymmärrystä muun muassa luontokadon, ilmastonmuutoksen ja metsien käytön kytkennöistä ja vaikutuksista ekosysteemien toimivuuteen paikallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla. Tutkimusten tuloksena tarkentuva luonnon kantokyvyn käsite ja tutkimukseen perustuva riskien hallinta voisi olla avain nykyistä rakentavampaan metsäkeskusteluun.

MEKKO-raportti: https://issuu.com/luston_julkaisuja/docs/978-952-69018-7-9 .

Kirjoittaja työskentelee ylimetsänhoitajana MMM:n luonnonvaraosaston metsä- ja bioenergiayksikössä ja oli mukana Metsäkulttuurinen kestävyys –raportin laatimisessa.