Ruuantuotannon planetaariset rajat ovat tulleet vastaan, sillä kasvava sekä vaurastuva maapallon väestö tarvitsee paljon ravitsevaa ruokaa. Tavanomaisella maanviljelyllä, oikeudenmukaisemmalla ruokapolitiikalla ja maanviljelyn uusilla teknologioilla voimme vastata ruuantuotannon haasteisiin, mutta se ei riitä. Tarvitsemme rinnalle myös solumaataloutta.

VTT (Teknologian tutkimuskeskus) muotoilee vastauksen solumaataloudesta näin: ”Solumaatalous perustuu ruuan ja materiaalien tuotantoon ilman peltoja tai tuotantoeläimiä. Ruoka kasvatetaan solujen kuten mikrobi-, levä-, kasvi-, tai eläinsoluviljelmien avulla bioreaktoreissa. Soluja voidaan ruokkia maatalouden, metsäteollisuuden ja elintarviketeollisuuden sokeripitoisilla sivuvirroilla.” 

Suomi ja VTT saivat kesäkuussa hienoa näkyvyyttä kansainvälisen solumaataloustapahtuman järjestäjinä, kun kansainvälisiä tutkijoita, yrittäjiä, päättäjiä ja rahoittajia kokoontui Helsingissä kuulemaan viimeisimpiä saavutuksia soluviljelyn alalta. Ruuantuottaminen ilman kosketusta maaperään on aina vain tarpeellisempaa perinteisen maatalouden rinnalla. 

Vaikka meillä Suomessa on edelleen hyvät mahdollisuudet viljellä maata ja tuottaa ruokaa omiin tarpeisiimme, voimme samalla olla osa globaalin ruokakriisin ratkaisua. Tuotamme jo nyt sivuvirtoja, joita solumaataloudessa voidaan hyödyntää. Voimme kehittää solumaatalouden teknologioita ja osaamisellemme on globaalia kysyntää. Vienti tuo toivottuja lisätuloja valtion kassaan. 

Moni kuitenkin jakaa oman mielikuvani solumaataloudesta: Pitkälle prosessoitua ruuan raaka-ainetta, joka korvaa perinteisesti tuotetun ruuan. Omia mielikuvia on tärkeä päivittää ja ravistella. 

Ongelmia, kuten ruokajärjestelmien kestävyysongelmaa, ratkotaan tieteen ja tutkimuksen avulla. Tutkimus taas tuodaan lähemmäs arkeamme kokeiluiden ja kehityshankkeiden kautta. Ruoka ja syöminen ovat hyvin henkilökohtaisia asioita ja siksi on tärkeää, että ruokainnovaatioista puhutaan ja ne tuodaan lähemmäs meitä kuluttajia. Ja kun aika on kypsä uusille tuotteille, mielikuvien muuttamiseen tarvitaan maistelua, haistelua ja kokemusten jakamista. 

Pääsin 1980-luvulla alle kymmenvuotiaana ensimmäisen kerran Helsingin reissulla McDonaldsiin. Söin ranskalaiset perunat ja join maitoa. Kokis oli kyllä tuttu, mutta kuka nyt lounaaksi limonadia juo? Hampurilainen ei maistunut, koska en tiennyt, mikä se on. Kaikki uusi epäilytti silloin, ja uusi epäilyttää edelleen. Ollaan kuitenkin rohkeita ja kokeillaan uusia asioita ja uudella tavalla tuotettua ruokaa. Ja uusia tuotteita odotellessa, nautitaan nyt vuoden rikkaimmasta ruokasesongista. Uusia perunoita saa jo ja mansikkasato on kypsymässä!

Maukasta kesää!

Kirjoittaja työskentelee erityisasiantuntijana maa- ja metsätalousministeriössä.