Suomi on yksi maailman soisimpia maita: soita ja turvemaita on meillä lähes 30 % maapinta-alasta. Ei siis ihme, että turvemaita on vuosisatojen varrella käytetty moniin erilaisiin tarkoituksiin. Ensin raivaamalla niitä pelloiksi ja myöhemmin, puutavaran arvon noustua, kuivattamalla niitä metsätalouskäyttöön.

Maamme reilusta 9 miljoonasta suohehtaarista metsätalouskäytössä on noin puolet, maatalouskäytössä noin 3 prosenttia ja turvetuotannon käytössä vajaa prosentti. Loput suo- ja turvemaista ovat edelleen luonnontilaisia. Metsätalousmaista turvemaita on noin kolmasosa, ja niillä humisee noin neljännes metsien vuotuisesta kasvusta.

Metsäojituksen kielteisiin vesistövaikutuksiin herättiin ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla, ja sitä seurasi myös joukko toimenpiteitä. Ojitushankkeisiin on sen jälkeen ollut velvollisuus sisällyttää erilaisia vesiensuojeluratkaisuja kuten ojituskatkoja ja pintavalutuskenttiä estämään kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumista vesiin. Toimenpiteet vesistövaikutusten ehkäisemiseksi ovat lisäksi vuosien varrella kehittyneet asiaa koskevan tutkimustiedon karttuessa.

Uusien ojitusten tekemiseen ei enää neljännesvuosisataan ole myönnetty valtion rahoitusta. Öljykriisin myötä havahduttiin myös siihen, että karuimmat suot tuli itse asiassa ojitettua aivan turhaan, koska niitä ei enää kannattanut lannoittaa eikä puu niillä lannoittamatta kasvanut. Tällaisia suometsiä on arvioitu olevan yhteensä noin 0,8 miljoonaa hehtaaria. Nykyisen metsälain mukaan niiltä saa kerätä mahdollisen puuston pois ja jättää alueet ennallistumaan rauhassa.

Ojien kunnostamista tuetaan nykyisin puustoisilla soilla noin 30 000 hehtaarin alalla per vuosi. Kunnostustöiden tueksi on vuosien mittaan kehitetty uusia suunnittelutyökaluja. Esimerkiksi Suomen metsäkeskuksen verkkosivuilta löytyy valuma-aluekarttoja ja laserkeilaus- ym. uusin menetelmin tuotettuja muita materiaaleja, joita käyttämällä hankkeiden suunnittelijat voivat määrittää kunnostettavat ojat ja niiden perkaussyvyydet ja varoa samalla eroosioherkkiä alueita.

Kosteikkoja on tarjottu viime aikojen keskustelussa patenttiratkaisuksi haitallisten vesistövaikutusten torjuntaan. Ne eivät kuitenkaan sovellu kaikille alueille, vaikka muuten ovatkin käyttökelpoisia monessa suhteessa. Esimerkiksi monimuotoisuuden kannalta tärkeiden ojitettujen alueiden ennallistamisessa kosteikko voi olla hyvä ratkaisu ja tukea samalla myös riistanhoitoa.

Kemeran luonnonhoitohankerahoituksella kosteikkoja on perustettu muutamia vuodessa, mutta enempään ei valitettavasti toistaiseksi ole ollut käytettävissä varoja. Hallitusohjelman mukaiset lisäykset METSO-rahoitukseen ja riistakosteikkojen perustamisen tukemiseen tuovat tähän helpotusta.

Metsähallitukselle myönnettiin valtion talousarviossa lisärahaa suojelualueiden ennallistamiseen, ja valtion mailla talousmetsiä voidaan ennallistaa ja kosteikkoja perustaa myös puunmyyntituloilla. Niillä se onkin helpompaa kuin yksityismailla, joilla hankkeiden esteeksi saattavat nousta suoalueen metsänomistajien erilaiset tavoitteet.

Suometsien käsittelyssä haasteena on myös veden pinnan säätely. Puuston kasvu edellyttää maaperän riittävää kuivatusta, mutta veden pinnan pitäisi kuitenkin tutkimusten mukaan pysyä kohtuullisen korkealla tasolla, jotta turpeen liiallinen hajoaminen ja sen mukana tapahtuvat hiilidioksidi- ja ravinnepäästöt kyetään ehkäisemään. Vesi ei toisaalta saisi olla liian korkeallakaan, koska siitä puolestaan aiheutuisi hiilidioksidipäästöjä monin verroin pahempia metaanipäästöjä.

Metsänhoidon suosituksia säännöllisesti päivittävä Tapio tulee tarkistamaan lähiaikoina turvemaiden metsänhoitosuosituksia siihen suuntaan, että niillä käytettäisiin aina kun mahdollista jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta. Myös vanhojen ojien perkauksia tarvitaan paikoin edelleen. Turvemaille sopii hyvin myös tuhkalannoitus, joka lisää kasvua ja parantaa siten metsätalouden kannattavuutta soisilla kasvupaikoilla.

Sekä pääministeri Rinteen hallitusohjelma että keväällä 2019 päivitetty Kansallinen metsästrategia korostavat ilmastokestävyyden merkitystä suometsätaloudessa. Maa- ja metsätalousministeriön johdolla laadittavassa koko maankäyttösektorin ilmasto-ohjelmassa suometsien hoitoa edistetään viemällä jo hyväksi havaittuja menetelmiä yhä laajemmin käytäntöön ja tuottamalla uutta tietoa tutkimus- ja kehittämistoimintaan panostamalla. Tietoa eri toimenpiteiden pitkäaikaisvaikutuksista tarvitaan tässäkin lisää.

Myös kuva nykytilanteesta tarkentuu koko ajan uuden tutkimustiedon myötä. Metsätalouden vesistökuormituksesta saadaan vielä kuluvan vuoden aikana tuore yhteenveto Luken vetämän MetsäVesi-yhteistyöhankkeen työn tuloksena.

Suometsien hoidon vesistö-, ilmasto- ja monimuotoisuusvaikutuksiin kiinnitetään erityistä huomiota uutta metsätalouden kannustejärjestelmää eli Kemeraa seuraavan kannustejärjestelmän tukiehtoja ja -tukitasoja suunniteltaessa.  Peruslähtökohtana tässäkin työssä on se, että hyväkasvuiset, monimuotoiset ja terveet metsät ovat myös soilla parhaat metsät.

Marja Kokkonen
Metsäneuvos
Maa- ja metsätalousministeriö