Koronapandemia pakotti meidät miettimään huoltovarmuutta. Nyt globaali markkinatalous sakkaa geopoliittisessa turbulenssissa. Samaan aikaan on huolehdittava vihreästä siirtymästä. Miten tästä eteenpäin?

YK:n alainen kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) on julkaissut kuudennen ilmastonmuutosta käsittelevän arviointiraporttinsa kolmannen osaraportin, joka käsittelee ilmastonmuutoksen hillintää. Raportissa on tunnistettu laaja kirjo keinoja päästöjen vähentämiseksi. Uusina elementteinä korostuvat hillinnän yhteiskunnallinen ja sosiaalinen puoli, kestävä kehitys sekä kuluttajien, yritysten ja yhteisöjen vastuulliset valinnat. 

Samaan aikaan Ukrainan sota erilaisine heijasteineen vaikuttaa kansalaisiin, yrityksiin ja yhteisöihin sekä sotivissa maissa että niiden ulkopuolella. Meillä Suomessa on käytössä varautumisen yhteistoimintamalli, jossa yhteiskunnan elintärkeät toiminnot, kuten ruoka-, vesi- ja energiahuolto turvataan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä. 

Sodan sekä siihen liittyvien pakotteiden ja vastapakotteiden suorat ja epäsuorat vaikutukset heijastuvat elintärkeitä toimintoja laajemminkin yhteiskuntaan. Poltto- ja raaka-ainevirtojen katkeaminen tai hidastuminen vaikuttaa tuotantoon, arvoketjuihin sekä kuluttajiin ja kuluttajahintoihin saakka.  Korvaavan tuotannon vahvistaminen tai jopa käynnistäminen omavaraisuuden turvaamiseksi edellyttää tuotannontekijöitä eli työvoimaa, pääomaa ja luonnonvaroja, joista syntyvä kilpailu nostaa edelleen hintoja – ja joissakin tapauksissa muuttaa tuotannontekijöiden hintasuhteita. Akuutissa tilanteessa on haasteellista tunnistaa, mitkä asiat kuuluvat yritysten ja kuluttajien omilla valinnoillaan ratkaistaviksi ja mitkä poliittiseen ohjaukseen. Valintoja ei helpota se, että akuutin kriisin lisäksi on ratkaistava kroonisia ongelmia kuten ilmastonmuutoksen hillintä ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. 

Valtioneuvoston asettama varautumisen ministerityöryhmä on jo tehnyt useita päätöksiä toimintaedellytysten ja vihreän siirtymän varmistamiseksi. Tässä tilanteessa haastetaan myös julkisten organisaatioiden, yritysten ja kuluttajien valintoja sekä niiden vastuullisuutta. Vastuullisuudessa on taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen ulottuvuus – aivan kuten kestävässä kehityksessäkin.  Näiden lisäksi yrityksillä ja julkisilla organisaatioilla on vastuu laadusta ja ennakoivasta riskienhallinnasta. Nämä kaksi peräkkäistä kriisiä ovat käytännössä osoittaneet, että resilienssi on oleellinen osa kokonaisturvallisuutta. Lyhyen aikavälin liiketoiminnan kannattavuuden lisäksi myös pidemmän aikavälin reagointi- ja investointivalmiuteen on varattava tuotannontekijöitä ja yhdessä sovittava, miten arvoketjujen toimintaedellytysten turvaamisen hyödyt ja kustannukset jaetaan reilusti.