Luonnon monimuotoisuus köyhtyy ja ilmastonmuutos kiihtyy. Ratkaisut vaativat laajoja, jopa systeemisiä muutoksia ja todella suuria rahallisia panostuksia. Tilannetta voinee verrata yleisellä tasolla kestävän kehityksen tavoitteiden rahoittamiseen. Arvioiden mukaan vuosittainen rahoitusvaje on pelkästään kehitysmaissa lähes 4 000 miljardia dollaria. Summa voi kuulostaa massiiviselta, mutta se on vain kymmenen prosenttia G8-maiden institutionaalisten sijoittajien varoista.

Myös Suomessa julkisen talouden kasvava kestävyysvaje tekee ympäristöhaasteiden ratkaisemisesta julkisella rahalla yhä haastavampaa. Yhteiskunnallisia haasteita pitäisikin pystyä ratkomaan jatkossa yhä enemmän yksityisen pääoman voimin ja kehittämällä uusia tapoja parantaa julkisen rahoituksen vaikuttavuutta.

Uudet rahoitusmallit hyödyttävät yhteiskuntaa ja sijoittajia

Vaikuttavuussijoittaminen on sijoittamistapa, jossa yhdistyvät tuotto sekä yhteiskunnallinen hyöty. Vaikuttavuussijoittaminen kasvaa tiettävästi kaikista sijoituksen lajeista nopeimmin maailmassa. Maailman talousfoorumi onkin todennut, että vaikuttavuussijoittaminen voi johtaa ajattelutavan muutokseen sijoittamiseen suhtautumisessa.

Useiden selvitysten mukaan vain kestävän kehityksen mukaiset investoinnit ovat oikeasti kannattavia ja kestäviä valintoja myös sijoittajien näkökulmasta. Taaleri Varainhoidon vuonna 2019 tekemän tutkimuksen mukaan suomalaissijoittajista 41 % uskoo vaikuttavuudella olevan positiivinen vaikutus sijoituksen tuottavuuteen. Tämän perusteella voi päätellä, että Suomessakin on jatkossa yhä enemmän ympäristöhaasteiden ratkaisemisesta kiinnostuneita sijoittajia.

Julkisen rahan vaikuttavuutta voidaan parantaa myös soveltamalla tulokseen tai vaikuttavuuteen perustuvia rahoitusmalleja julkisiin avustuksiin tai hankintoihin. Rahoitusmalli luo yrityksille tai toimijoille enemmän vapautta kustannustehokkaiden ratkaisujen kehittämiseen ja palkitsee vaikutusten saavuttamisesta. Esimerkiksi sosiaalialalla on kehitetty rahoitusmalleja, jotka perustuvat ihmisten kokemaan hyvinvointiin tai tyytyväisyyteen perinteisten suoritteiden sijaan.

Tulosperusteinen rahoitussopimus on julkisen hankinnan muoto, mikä hyödyntää toteutuksessaan myös yksityistä pääomaa. Niissä julkinen sektori määrittelee tavoitteen, jonka vaatimat toimenpiteet rahoitetaan yksityisellä sijoituspääomalla. Kun tavoite on saavutettu, julkinen sektori maksaa tulospalkkion, joka tuottaa sijoittajalle kohtuullisen tuoton. Parhaimmillaan saadaan aikaan toivottu, yhteiskunnallinen muutos, valtio säästää verorahoja ja sijoittaja saa kohtuullisen tuoton kantamalleen riskille. Syntyy siis win-win-win -tilanne. Työ- ja elinkeinoministeriö on soveltanut tätä mallia sosiaalisten haasteiden ratkaisemiseen.

Suunnitelmista käytäntöön

Maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella toteutettiin tiekarttatyö sille, miten kestävän kehityksen tavoitteita kyettäisiin edistämään suomalaisilla sijoituksilla. Vuonna 2019 hyväksytyn tiekartan toimeenpano käynnistyi marraskuussa 2020 Euroopan komission rahoituksella ja monen ministeriön yhteistyönä (https://tem.fi/kestavan-kehityksen-rahoitusekosysteemi). Tavoitteena on tiivistää yritysten, rahoitusalan, tutkimuksen ja hallinnon yhteistyötä valikoiduissa teemoissa, jotta yksityinen sijoituspääomaa voisi ohjautua nykyistä suuremmissa määrin Agenda2030 mukaisten kestävyys- ja ympäristöhaasteiden ratkaisemiseen. Yhteistyö vauhdittaisi myös suomalaisten yritysten ratkaisujen kaupallistamista ja kansainvälistymistä.

Tänä syksynä käynnistimme myös selvitystyön siitä, kuinka tulosperusteisilla rahoitusmalleilla voisi rahoittaa kalataloudellisia kunnostuksia. Mahdollisia kehityskohteita voisivat olla esimerkiksi vedenlaatu, kalojen kulkuyhteydet ja luontaisen lisääntymisen esteiden poistaminen. Tavoitteena on pilotoida potentiaalisimpia sovelluskohteita vuonna 2021. Kokemusten perusteella rahoitusmalli voidaan ottaa laajemmin käyttöön mm. Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta.

Uskon, että ympäristöhaasteita ratkotaan tulevaisuudessa entistä enemmän yksityisen pääoman ja uusien rahoitusmallien voimin. Helppoa niiden käyttöönotto ei missään nimessä ole. Se vaatii ajattelutavan muutosta julkiselta sektorilta, vuoropuhelua yli perinteisten toimijakenttien sekä rohkeutta kokeilla uutta.

Kirjoittaja työskentelee maa- ja metsätalousministeriön kalatalousyksikössä neuvottelevana virkamiehenä