Hyppää sisältöön
Media

Maatilojen energiasuunnittelijat valmiina energiasäästöjen metsästykseen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.3.2010 8.57
Tiedote -

Ensimmäiset maatilat ovat jo ilmoittautuneet maatilojen energiaohjelmaan. Ohjelmaan voivat vapaaehtoisesti liittyä kaikki suomalaiset maa- ja puutarhatilat. Liittyneet tilat saavat käyttöönsä erilaisia palveluita, joiden avulla tila voi tehostaa energiankäyttöään ja lisätä uusiutuvan energian käyttöä ja tuotantoa. Energialaskun pienentyessä myös tilojen kannattavuus paranee. Vastaavista vapaaehtoisista energiatehokkuussopimuksista on hyviä kokemuksia muilta elinkeino- ja yhteiskuntasektoreilta.

Yksi ohjelman pääpalveluista on Maatilan energiasuunnitelma, jossa maatalouden energia-asioihin perehtynyt suunnittelija käy yhdessä viljelijän kanssa läpi tilan mahdollisuudet energiansäästöön ja bioenergiaan käytön lisäämiseen. Suunnitelman teosta aiheutuneista tukikelpoisista kustannuksista maksetaan 85 prosenttia valtion tukea. Tukien haku on käynnistynyt ELY-keskuksissa.

Hyväksyttyjä suunnittelijoita on eri puolilla Suomea jo yli 40. Suunnittelijoita on perehdytetty maatilojen energiakysymyksiin erityisissä koulutustilaisuuksissa, joista viimeisin pidettiin tällä viikolla Seinäjoella ruotsinkielisenä. Luettelo kaikista hyväksytyistä suunnittelijoista sekä heidän toiminta-alueistaan löytyy Maaseutuviraston verkkosivuilta.

Ohjelman ensimmäisinä toimintakuukausina on myös muita tiloille tarjottavia palveluita kehitetty edelleen. Ohjelmaan liittyneet tilat saavat ohjelman operaattorina toimivalta Motiva Oy:ltä infopaketin, jossa on mm. yksityiskohtaiset ohjeet tilan omatoimiseen energiankäytön tarkasteluun. Energiankäytöltään pienimmillä tiloilla tämän omavalvontasuunnitelman avulla saadaan useimmiten riittävä tieto käytettävissä olevista energiatehokkuustoimista. Suuremmat tilat voivat taas käyttää sitä pohjana arvioidessaan tarvetta teettää energiasuunnitelma. Ohjelman palveluita on suunniteltu täydennettäväksi energiankäytöltään suurimmille tiloille suunnatulla energiakatselmuspalvelulla, joka on sisällöltään suunnitelmaa selvästi laajempi.

Ohjelman palveluita ja toimintaa kehitetään myös etsimällä esimerkkejä maatalouden energiatehokkuustoimista muissa maissa. Yhteistyötä ja tiedonvaihtoa Suomen ja Ruotsin välillä on tehty jo pidempään mm. tekemällä vierailuja ja vaihtamalla koulutusmateriaalia. Hyvä esimerkki käytännön yhteistyöstä on ruotsalaisen neuvontajärjestön LRF:n neuvojan Christer Johanssonin toimiminen yhtenä kouluttajista tällä viikolla pidetyssä energiasuunnittelijakoulutuksessa.

Lisätietoja maatilojen energiaohjelmasta:
ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola, maa- ja metsätalousministeriö, p. 09 160 53396, 040 5469065
ylitarkastaja Mari Rajaniemi, Maaseutuvirasto, p. 020 7725598, 040 7145746