Hyppää sisältöön
Media

EU:n vieraslajiluetteloon lisättiin uusia lajeja

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2022 15.22
Tiedote
Kuvakaappaus vieraslajit.fi -sivuston etusivulta

EU:n luetteloa haitallisista vieraslajeista täydennettiin 19.5.2022 jäsenmaiden päätöksellä. Aiemmin 66 lajia sisältäneessä luettelossa on nyt yhteensä 88 lajia. Luettelossa mainittujen lajien maahantuonti, myynti, kasvatus, käyttö ja ympäristöön päästäminen on kiellettyä koko EU:ssa.

Kasvilajeista luetteloon lisättiin akvaariokasvina käytettävä vesikasvi pistia, koriste- ja peittokasvina myytävä japaninkelasköynnös sekä silkkisailikki ja seljaröyhytatar. Eläinlajeista luetteloon lisättiin kaksi nisäkäslajia eli aksiskauris ja thaimaanorava, yksi matelijalaji – lemmikkilajinakin tuttu kuningaskäärme – sekä lintulajeista punaperäbulbuli. Luetteloon lisättiin myös kuusi kalalajia, esimerkkeinä amerikanbassi ja mustapiikkimonni.

Luetteloon lisättyjä uusia lajeja koskevat kiellot ja rajoitukset tulevat voimaan – pistialle ja japaninkelasköynnökselle myönnettyjä siirtymäaikoja lukuunottamatta – jo tulevan kesän aikana. Lajeja ei saa sen jälkeen tuoda Suomeen sen enempää EU:sta kuin EU:n ulkopuoleltakaan ja niiden myynti esimerkiksi koriste- tai akvaariokasveiksi tai lemmikeiksi on kiellettyä. Omistajat saavat kuitenkin pitää lemmikkinsä niiden luonnolliseen kuolemaan saakka, kunhan eläimen lisääntyminen sekä karkaaminen ympäristöön on estetty.

EU-asetuksen mukaan jäsenvaltioilla on oltava käytössään tehokkaita toimenpiteitä laajalle levinneiden haitallisten vieraslajien hallitsemiseksi ja torjumiseksi 18 kuukauden kuluessa vieraslajiluettelon täydentämisen voimaantulopäivästä. Ao. toimenpiteiden valmistelu alkaa Suomessa syksyllä.

Mahdollisista vieraslajihavainnoista tulee ilmoittaa

Vieraslajilla tarkoitetaan kasvia, eläintä tai muuta eliölajia, jonka ihminen on tahattomasti tai tarkoituksella tuonut lajin luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle. Haitallisia vieraslajeja ovat sellaiset vieraslajit, joiden on todettu uhkaavan luonnon monimuotoisuutta tai aiheuttavan muuta vahinkoa luonnonvaraiselle eliöstölle taikka vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle. Haitalliset vieraslajit ovat maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä uhista luonnon monimuotoisuudelle.

Suomella on myös oma kansallinen vieraslajiluettelo, joka täydentää EU:n vieraslajiluetteloa. Vieraslajilainsäädännön noudattamista valvoo Suomessa ELY-keskus, ja maahantuontia koskevien vieraslajisäännösten noudattamista Tulli.

Haitallisista vieraslajeista voi lukea lisää ja vieraslajeihin liittyvät havainnot ilmoittaa viranomaisille kansallisen vieraslajiportaalin eli vieraslajit.fi-sivuston kautta. Havainnot lajien esiintymisestä ja levinneisyydestä auttavat vieraslajien aiheuttamien vaikutusten arvioinnissa ja torjuntatoimien tehokkaassa kohdistamisessa. Havainnoista voi aina ilmoittaa myös oman kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä 23.5. alkaen:

  • neuvotteleva virkamies Johanna Niemivuo-Lahti, p. 0295 162 259, johanna.niemivuo-lahti(at)gov.fi 
  • lainsäädäntöneuvos Sanna Koljonen, p. 0295 162 048, sanna.koljonen(at)gov.fi
Eläimet ja kasvit Kalat Luonto ja ilmasto