Hyppää sisältöön
Media

Merituulivoiman tuotanto Suomessa kasvaa merkittävästi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.7.2022 10.11
Tiedote

Valtioneuvosto on maa- ja metsätalousministeriön esittelystä tänään 8.7.2022 tekemällään päätöksellä myöntänyt Metsähallitukselle luvat valtion vesialueomaisuuden vuokraamiseen tuulivoimatuotantoon Korsnäsin avomerituulivoimapuistohankkeessa sekä Tahkoluodon merituulivoimapuiston laajennushankkeessa. Samalla valtioneuvosto myönsi Korsnäs-hankkeen osalta luvan pääomittaa ja investoida Metsähallituksen 100% omistamaan projektiyhtiöön Korsvind Ab Oy:öön enintään 10 miljoonaa euroa sekä luvan luovuttaa projektiyhtiön osakkeet hankekumppaniksi valittavalle taholle vaiheittain erikseen sovittavalla tavalla.

- Tämä on historiallisesti merkittävä päivä. Tänään myönnetyt luvat ovat tärkeä merkkipaalu suomalaisen merituulivoiman kehittämisessä ja jatkossa uusiutuvan kotimaisen energian tuotannon lisäämisessä, toteaa maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.

- Haluan kiittää Metsähallitusta tuulivoimahankkeiden erittäin huolellisesta lupavalmistelusta”, ministeri jatkaa. - Kumpikin nyt luvitettu hanke on merkittävä myös valtion talouden kannalta, sillä vuokratuotot näistä alueista tuloutuvat lopulta valtion kassaan.

Korsnäsin merituulivoimahanke on merkittävä uusiutuvan energian hanke Suomessa. Hanke on ensimmäinen Suomen aluevesille suunniteltu avomerellä toimiva merituulivoimapuisto, jonka nimellinen energiatuotantoteho lähenee esim. Loviisan ydinvoimalaitoksen tehoja. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 1,5–2,5 miljardia euroa. 

Tahkoluodon merituulivoimapuiston laajennus lisää sen kapasiteettia nykyisestä 10 tuulivoimalasta aina 43 tuulivoimalaan saakka ja laajentaa tuulivoimapuiston aluetta noin 14 400 hehtaarilla. 

Metsähallituksen rooli merituulivoimahankkeissa on etsiä valtion merialueilta tuulivoiman tuotantoon sopivia kohteita, kaavoittaa nämä ja siirtää tämän jälkeen hankeoikeudet kilpailutuksen kautta muille toimijoille. Metsähallitus ei osallistu energian tuotantoon itse eikä tytäryhtiöidensä kautta. Tuulivoiman tuotantoon varatut vesialueet säilyvät valtiolla ja Metsähallitus perii niistä liiketaloudellisin perustein laskettua vuokraa, joka muodostaa osan Metsähallituksen valtiolle tulouttamasta tuloksesta. Vuokratuottojen lisäksi merituulivoimapuistot tuottavat verotuloja valtiolle sekä kiinteistöverotuloja sille kunnalle, missä yleinen vesialue sijaitsee. Lisäksi puistoilla on alueellisesti merkittävä työllisyysvaikutus.  

Metsähallituksen omistajapolitiikan tavoitteiden mukaisesti uusiutuvan energian tuotantoa valtion mailla ja vesillä edistetään ja tuulivoimapotentiaalia hyödynnetään kestävyyden eri osa-alueet huomioiden. Metsähallituksen hallinnoimilla valtion yleisvesialueilla on tähän mennessä tunnistettu useita tuulivoimatuotantoon soveltuvia kohteita. 

Tulevien merituulivoimahankkeiden osalta talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi joulukuussa 2021 huutokauppamallin, jolla toimijat valitaan uusiin, yleisille vesialueille sijoittuviin hankkeisiin. Lisäksi kiinnostus on ollut suurta myös yleisten vesialueiden ulkopuolella sijaitsevan työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvan Suomen talousvyöhykkeen hyödyntämiseksi tuulivoimatoiminnassa. Talousvyöhykkeen kehittämiseksi tarvitaan kuitenkin lainsäädäntömuutoksia.

Korsnäsin ja Tahkoluodon hankkeet edistävät uusiutuvan energian tuotantoa sekä toteuttavat pääministeri Marinin hallitusohjelman tavoitteita Suomen energiaomavaraisuuden parantamisesta ja hiilineutraaliuden saavuttamisesta. 

Asiaan liittyvä päätösaineisto valtioneuvoston istunnossa 8.7.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä
metsäneuvos Erno Järvinen, p. 0295 162 150, erno.jarvinen(at)gov.fi
neuvotteleva virkamies Leena Arpiainen, 0295 162 238, leena.arpiainen(at)gov.fi