Metsäkanalintujen kannat vahvistuivat, jonka vuoksi metsästysaikaa pidennettiin monilla alueilla
Metsäkanalintujen pesinnät ovat onnistuneet tänä kesänä pääsääntöisesti hyvin. Maa- ja metsätalousministeriö on antanut metsäkanalintujen metsästysaikoja koskevan asetuksen alkavalle metsästyskaudelle. Monilla alueilla sallitaan aiempaa pidemmät metsäkanalintujen metsästysajat.
Pääosassa Pohjois- ja Itä-Suomea metson ja teeren metsästystä ei rajoiteta maa- ja metsätalousministeriön asetuksella, joten syksyn metsästyskausi jatkuu metsästysasetuksen mukaisesti joulukuun 10. päivään. Lisäksi urosmetson ja -teeren talvimetsästys sallitaan viime vuotta laajemmalla alueella. Metson ja teeren kannat ovat Pohjois-Suomessa monin paikoin nousseet keskimääräistä korkeammalle tasolle. Myös suuressa osassa Etelä- ja Länsi-Suomea voidaan sallia aiempaa pidemmät metsästysajat.
Metson metsästys sallitaan Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa
Metson metsästys sallitaan tänä vuonna pitkästä aikaa koko Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa normaalisti metsästysasetuksen mukaan syyskuussa 10.–30.9. Viime vuosina riistakolmiolaskentojen tuloksien analysointia on kehitetty Suomen riistakeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston sovelluksella, jonka avulla metsäkanalintukantojen pitkäaikaista kehitystä ja vuosittaisia vaihteluita voidaan tarkastella entistä tarkemmin eri alueilla.
– Kattavaa tietoa tarjoavan sovelluksen perusteella metson metsästystä ei ole enää tänä vuonna syytä kieltää Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Riistakolmiolaskennat osoittavat, että näidenkin alueiden metsokanta on 21 vuoden tarkastelujaksolla nouseva Uudellamaalla ja vakaa Varsinais-Suomessa. Nykyinen tiheys on molemmilla alueilla tarkastelujakson keskimääräistä tasoa korkeampi, ja kannan tiheydet ovat lähellä samaa tasoa suhteessa maamme muihin alueisiin, kertoo erityisasiantuntija Janne Pitkänen maa- ja metsätalousministeriöstä.
Keskisessä ja eteläisessä Suomessa teerikanta on suurelta osin keskimääräisellä tasolla, joten teeren metsästysaikaa rajoitetaan siellä pääosin kahteen kuukauteen. Pyykanta on kasvanut koko maassa, mutta on edelleen harva Pohjois-Suomessa samoin kuin paikoitellen Keski-Suomessa ja Kaakkois-Suomessa, joten näillä alueilla pyyn metsästysaikaa lyhennetään kolmesta kuukaudesta 1–2 kuukauteen. Riekkokanta runsastui tänä vuonna monilla alueilla, mutta on edelleen heikko Etelä-, Keski- ja Itä-Suomessa sekä Pohjois-Suomen eteläosissa, jonka vuoksi riekon rauhoitusta jatketaan edelleen suuressa osassa maata.
Ampumatonta laukausta ei tarvitse katua
Näin hyvänä lintuvuonna monet metsästäjät lähtevät varmasti innokkaasti jahtiin. Verotusta kannattaa kohdistaa nuoriin lintuihin, joita on nyt kannassa runsaasti. Ennen jahtiin lähtöä tulee kuitenkin harjoitella ampumataitoja ja turvallista aseen käsittelyä ampumaradalla.
– Jahdissa on tärkeää huomioida metsästyskavereiden ja muiden luonnossaliikkujien turvallisuus. Laukauksen tausta pitää aina varmistaa. On hyvä pitää mielessä vanha viisaus: ampumatonta laukausta ei tarvitse katua, muistuttaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Janne Pitkänen, p. 029 516 2338
maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja Annukka Kimmo, p. 050 478 0226
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@mmm.fi