Hyppää sisältöön
Media

Pohjanlahden silakan toimijakohtaiset kalastuskiintiöt voidaan ylittää kymmenellä prosentilla – Päätös perustuu tieteelliseen neuvoon

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.6.2021 10.22
Tiedote
kalastusalus
Kuva: Pro Kala ry

Maa- ja metsätalousministeriö päätti tänään, että voimassa olevat Pohjanlahden silakan toimijakohtaiset kalastuskiintiöt vuodelle 2021 voidaan ylittää enintään kymmenellä prosentilla. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES antoi 28.5.2021 tieteellisen neuvon, jonka mukaan Pohjanlahden silakan kokonaiskiintiötä (TAC) vuodelle 2021 voidaan nostaa 91 494 – 117 875 tonnin välille. Nykyistä Pohjanlahden silakan 65 018 tonnin TAC:ia voidaan siis korottaa merkittävästi.

Esimerkiksi Pohjanlahden silakan 1 000 tonnin toimijakohtainen kalastuskiintiö voidaan ylittää siten, että saalismäärä on yhteensä enintään 1 100 tonnia. On kuitenkin tärkeää huomioida, että lisäkalastusmahdollisuus koskee ainoastaan Pohjanlahden silakkaa, eikä lisämäärien puitteissa voida kalastaa kilohailia.

Euroopan komissio vahvisti Itämeren vuoden 2021 kalastusmahdollisuudet lokakuussa 2020, ja sitoutui samalla antamaan ehdotuksen Pohjanlahden silakan TAC:n suurentamisesta, jos tieteellinen neuvo sen mahdollistaa. Komission ehdotuksen antaminen ja siitä päättäminen EU:n neuvostossa kestää kuitenkin niin kauan, että monelle kaupalliselle kalastajalle tärkeä kesän kalastuskausi ehtii jo päättyä . Useat Pohjanlahden silakan kalastajat ovat jo hyödyntäneet kokonaan tai merkittävän osan kiintiöistään. Tämä johtuu siitä, että Pohjanlahden silakan kokonaiskiintiötä leikattiin merkittävästi vuosiksi 2020 ja 2021. Myös rysäkalastuskausi on alkanut ja vaarana on, että rysäkalastajat joutuvat keskeyttämään kalastuksensa kesken kalastuskauden pienten kiintiöiden vuoksi.

Kansallisen lainsäädännön mukaan maa- ja metsätalousministeriö voi päätöksellään sallia kaupallisten kalastajien toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden ylittämisen enintään kymmenellä prosentilla. Mahdollisuus kiintiöiden ylittämiseen on otettu lainsäädäntöön juuri sellaisia tilanteita varten, jossa tieteellinen neuvo mahdollistaa TAC:n merkittävän nostamisen tulevaisuudessa ja kalastuskiintiöiden pienuus rajoittaa kalastusta tarpeettomasti. 

Komission sitoumukseen perustuen on odotettavissa, että EU:n neuvosto tekee kesän aikana päätöksen Pohjanlahden silakan vuotta 2021 koskevan TAC:n korottamisesta ja korottaa vastaavasti Suomen kyseistä kalastuskiintiötä. Tämän jälkeen Suomen kalastuskiintiöstä jaettaisiin kaupallisille kalastajille nykyistä suuremmat toimijakohtaiset kalastuskiintiöt. Niiden ylittäminen ei olisi enää sallittua, koska uudet toimijakohtaiset kalastuskiintiöt perustuisivat tieteelliseen neuvoon ja suurennettuun TAC:iin.  Maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa erikseen EU:n päätöksenteon etenemisestä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Kalatalousneuvos Risto Lampinen, p. 0295 162 458, risto.lampinen(at)mmm.fi
Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. 0295 162 494, orian.bondestam(at)mmm.fi
 

Kalat