Sokerintuotannon jatkuminen Suomessa voi vaarantua
EU:n sokerintuotanto ei ole vähentynyt vuoden 2005 uudistuksessa suunniteltua tahtia. Komissio ehdottaa nyt uudistuksia, joilla tuotannosta luopuminen tehtäisiin houkuttelevammaksi. Uudistukset voivat johtaa siihen, että sokerintuotannon jatkuminen Suomessa vaarantuu. EU:n maatalousministerit keskustelevat aiheesta 26.-27.9. Brysselissä. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.
Komission ehdotuksen mukaan myös yksittäisille viljelijöille annettaisiin mahdollisuus luopua kiintiöistään. Jos tuotanto ei ole alentunut EU:ssa riittävästi vuoteen 2010 mennessä, joudutaan kaikkia kiintiöitä leikkaamaan. Puheenjohtajamaa Portugalin ja komission tavoitteena on päätöksenteko syyskuun neuvostossa, jotta asetus voitaisiin julkaista lokakuun lopussa.
Suomi pitää tärkeänä sitä, että ehdotus ei johda sokerin tuotannon loppumiseen Suomesta. Suomen ehdotuksen mukaan maat, jotka ovat jo luopuneet merkittävästä osasta kiintiötään, voisivat päättää, antavatko viljelijöille aloiteoikeuden luopua omasta kiintiöstään. Suomen sokerikiintiöstä on luovutettu 38 prosenttia. Suomi äänestää ehdotusta vastaan, jos asiassa ei päästä Suomen kannalta suotuisaan ratkaisuun.
Maatalousneuvoston kokouksessa pyritään lisäksi päättämään, sallitaanko muuntogeenistä maissia 59122, 1507xNK603 tai NK603xMON810 sisältävien tuotteiden myynti EU:ssa. Maisseja käytettäisiin elintarvikkeena ja rehuna. Tuotteiden merkinnöissä olisi mainittava ”ei viljelyyn”. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on antamissaan lausunnoissaan katsonut, että kyseiset muuntogeeniset maissit ovat yhtä turvallisia ihmisten ja eläinten terveydelle sekä ympäristölle kuin tavanomainen maissi.
Tähän asti EU:n alueella on saanut myydä kahdeksaatoista muuntogeenistä tuotetta ruuaksi. Tuotteet ovat maissia, soijaa, rapsisiemenöljyä ja puuvillasiemenöljyä sekä hiivaa. Tämän lisäksi EU on hyväksynyt yhdeksän tuotetta rehuksi, jotka ovat maissia, rapsia, soijaa. Viljeltäväksi EU:ssa on toistaiseksi hyväksytty vain yksi muuntogeeninen soija ja maissi sekä rapsi vain siementuotantoon.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Matti Hannula, puh. (09) 160 52730, 040 760 5954 (sokeri)
osastopäällikkö Matti Aho (09), puh. 160 53380, 040 516 9857 (maissi)