Hyppää sisältöön
Media

Valtion korvausmahdollisuus salmonellatartuntojen kustannuksista sikatilallisille jatkuu vuonna 2024

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2023 13.22
Tiedote

Kustannuksia varaudutaan korvaamaan vuoden 2024 loppuun asti. Maa- ja metsätalousministeriön asetusmuutos tukee Suomen salmonellavalvontaohjelmaa ja siten elintarviketurvallisuuden korkeaa tasoa.

Muutos koskee zoonooseista annettua maa- ja metsätalousministeriön asetusta, jossa säädetään salmonellavalvontaohjelmasta. Muutoksella jatketaan omistajan mahdollisuutta saada valtiolta korvausta salmonellatartunnan vuoksi lopetetuista sioista vuoden 2024 loppuun.

Ruokavirasto voi tehdä harkinnanvaraisen sikojen lopetuspäätöksen omistajan tekemän hakemuksen perusteella myös vuonna 2024. Lopetuspäätös voidaan tehdä, kun pitopaikkaan kohdistettu salmonellatartunnan leviämisen estämiseksi tehty päätös vaikeuttaa sikojen pitoa ja eläinten lopettaminen on välttämätöntä tartunnan hävittämiseksi. Lopetuspäätöksen tekemisen edellytyksenä on eläinten omistajan sitoutuminen pitopaikan puhdistus- ja desinfektiotoimenpiteisiin.

Eläinten omistaja vastaa sikojen lopetuksesta, mutta lopetuksessa on noudatettava aluehallintoviraston laatimaa toimintasuunnitelmaa. Omistaja voi hakea Ruokavirastolta osittaista korvausta lopetetuista sioista. Korvauksen määrä on enintään kolme neljäsosaa eläinten käyvästä arvosta tai vakiokorvauksesta, josta on vähennetty eläinten jäännöskäyttöarvo.

Suomen elintarvikeketju on torjunut salmonellaa tehokkaasti, ja salmonellan esiintyvyys on maassamme matala. Suomen salmonellavalvontaohjelma on Euroopan komission hyväksymä, ja Suomelle on myönnetty salmonellaerityistakuut.

Asetusmuutoksen tarkoituksena on turvata sikojen salmonellavalvontaohjelman jatkuminen. 
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah kiittää sika-alaa sen tekemästä työstä salmonellan torjumiseksi. 

-    Voimme syödä kotimaista lihaa turvallisella mielellä, eikä meille saa myöskään tuoda muuta kuin salmonellatonta lihaa. Vuoden 2024 aikana on tavoitteena perustaa valtion eläintautirahasto tai löytää muu rahoitusmalli salmonellavalvontaohjelman jatkon turvaamiseksi, toteaa Essayah.

Maa- ja metsätalousministeriö jatkaa työtä pysyvämmän ratkaisun löytämiseksi sikojen salmonellariskinhallintaan. Vuonna 2022 Luonnonvarakeskus selvitti maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta riskinhallintavaihtoehtoja. Ministeriössä on toiminut työryhmä, joka on valmistellut ratkaisua sikojen salmonellariskinhallintaan.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 1074/2023 koskee zoonooseista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (316/2021) 33 §:n väliaikaisesta muuttamisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (111/2022) voimaantulosäännöstä.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Eveliina Palonen, p. 029 5162 345, maa- ja metsätalousministeriö