Kyllä ja ei. Ei, koska keskustelu on aina hyvästä ja osoittaa, että metsät ovat kaikille tärkeitä ja niistä ollaan kiinnostuneita. Kyllä, koska keskustelussa on esillä paljon niin sanottuja vaihtoehtoisia faktoja.

Metsätalous on kestävää, kun sekä ekologiset, kulttuuriset, sosiaaliset että taloudelliset tekijät on otettu huomioon. Kestävyys elää kuitenkin ajassa – optimia tavoitellaan, mutta tuskin koskaan saavutetaan tilannetta, että kaikki osatekijät ovat parhaimmillaan. Pitää siis tavoitella parasta tasapainotilaa eri tekijöiden välillä. Metsäpoliittisten tavoitteiden asettaminen on juuri tätä työtä, ja sitä tehdään laajassa yhteistyössä eri tahojen kanssa ja tutkimustietoa hyödyntäen.

Metsätalouskeskusteluun näyttää nykyisin levinneen sama tauti kuin muuhunkin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Noukitaan itselle mieluiset asiat ja perustellaan niillä toimenpidetarpeita. Esimerkkinä tästä on haave täysin avohakkuuttomasta metsätaloudesta.

Jatkuvapeitteinen metsätalous ei kuitenkaan olisi patenttiratkaisu. Jos kaikki nykyvolyymillä tehtävät hakkuut haluttaisiin tehdä jatkuvapeitteisesti kasvatettavista metsistä, keskimääräiset hehtaarisaannot pienenisivät ja vuosittainen hakkuupinta-ala kasvaisi nykyisestä kaksin- tai jopa kolminkertaiseksi. Puusta maksettava hinta laskisi samalla korjuukustannusten noustessa, ja metsätalouden kannattavuutta heikentäisi myös metsänhoitokustannusten kasvaminen, kun taimikkoa ja nuorta metsää jouduttaisiin hoitamaan nykyistä tehottomammin pienaukko kerrallaan. Myös lahopuuta tuottavat säästöpuut olisi merkattava ja säästettävä hakkuusta toiseen.

Jatkuvapeitteinen metsätalous ei olisi patenttiratkaisu myöskään ilmastonmuutoksen hallinnan kannalta: jotta metsät uudistuisivat, ne pitäisi hakata hyvin väljiksi, jolloin kokonaispuuston määrä joko pysyisi nykyisessä tai pienenisi hehtaarikohtaisen keskipuuston määrän pienetessä. Luontainen kasvu pienenisi samalla arviolta 20–30 prosenttia, jolloin myös hiilinielut pienenisivät. Jatkuva kasvatus suosii lisäksi varjossa viihtyvää pintajuurista kuusipuuta, mikä ilmaston lämmetessä johtaisi puuston kuivumis- ja tuhoriskin kasvamiseen. Myös metsäluonto yksipuolistuisi, kun aukealla viihtyvät nuoren metsän lajit vähenisivät ja voisivat uhanalaistua.

Metsälain uudistamisen yhteydessä jatkuvapeitteinen metsätalous haluttiin mahdollistaa yhdeksi vaihtoehdoksi muiden menetelmien joukkoon. Nykyisestä vuosittaisesta hakkuupinta-alasta jatkuvapeitteisen kasvatuksen osuus on vajaa kaksi prosenttia eli noin 15 000 hehtaaria. Pinta-alaa on toki vara lisätä, kunhan ei mennä samanlaiseen äärimmäisyyteen kuin mentiin suuraukkojen teossa ja koivun hävityksessä 50 vuotta sitten.

Jatkuvapeitteisen metsätalouden käytännöistä on jo olemassa tutkimustuloksia, mutta tutkimusta tarvitaan ilman muuta lisää. Jatketaan keskustelua, tuodaan omat huolet esille ja haetaan yhdessä ratkaisuja.

Oli kyse sitten mistä tahansa metsätalouden kestävyyden osa-alueesta.

Marja Kokkonen, metsäneuvos