Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä:
Maatalous uusien haasteiden edessä: millaista maatalouspolitiikkaa Eurooppa tarvitsee?

Maa- ja metsätalousministeriö 16.1.2019 15.43
Puhe

Puhe DBV:n ja MTK:n Grüne Woche -seminaarissa 16.1.2019, Suomen suurlähetystä, Berliini


Hyvä ministeri Klöckner, puheenjohtajat, arvoisat vieraat, kuulijat – ystävät,

On suuri ilo ja kunnia olla täällä Berliinissä seurananne keskustelemassa maatalouspolitiikan tulevaisuudesta. Kiitokseni ministeri Klöcknerille sekä puheenjohtaja Rukwiedille ajatuksistanne; tässä on käynyt poikkeuksel-lisen selväksi, kuinka tärkeitä ja mielenkiintoisia aikoja elämme yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen kanssa.

Ennen syvemmälle asiaan menemistä koen, että on ehkä paikallaan hieman selittää tätä tyytyväistä virnettä, jonka kanssa marssin tänne sisään. On nimittäin niin, että tällaisia viikkoja ei suomalaisen ministerin uralle kovinkaan usein satu, että pääsee osaksi näin suurta ponnistusta suomalaisen ruoan näkyvyyden edistämiseksi. Itsekin maanviljelijänä ja maitotilallisena olen nähnyt sen pitkäjänteisen ja väsymättömän työn, mitä Suomessa on tehty laadukkaan ruoan arvostuksen kasvattamiseksi kotimaassa ja kansainvälisesti. Tuo työ saa arvoisensa kohokohdan täällä Grüne Wochella, kun saamme esitellä ruokakulttuuriamme koko maailmalle. Tähän pisteeseen asti pääseminen on vaatinut kaikilta osapuolilta suuria satsauksia, mutta se on kiistatta ollut sen arvoista.

Ja nyt olen suunnattoman ylpeä, että saan viettää seuraavat päivät kertomassa Suomesta ja suomalaisesta ruoasta kollegoille, kumppaneille ja messuvieraille – tutuille ja tuntemattomille, kaikille, jotka suostuvat minua kuuntelemaan. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun olette löytäneet herkullisen reseptin ja haalineet käsiinne parhaimmat raaka-aineet ja ette malta odottaa, että voitte kutsua ihmiset kylään maistamaan. Näin kumppanimaan ministerinä saan tuosta tunteesta nauttia täällä nyt koko loppuviikon. Meillä on valtavasti näytettävää, niin uunituoreita tuoteinnovaatioita kuin rakastettuja perinnetuotteitamme, enkä malta odottaa, että saamme jakaa ne yhdessä.

Tämä on sykähdyttävä lähtölaukaus tälle vuodelle, josta on tulossa monellakin tapaa Suomelle tärkeä. EU-puheenjohtajakautemme alkaa heinäkuussa, mikä tarjoaa jälleen yhden merkittävän näyteikkunan maahamme. Lisäksi se antaa aitiopaikan edistää yhteisen maatalouspolitiikan valmistelua ja rakentaa sitä pohjaa, jonka varassa tulemme toimimaan vuoteen 2027 asti. Toiveemme ja tavoitteemme puheenjohtajakaudelle on tietysti antaa viljelijöille varmuus tulevan politiikan ja rahoituksen sisällöstä mahdollisimman pian.

Kaikki osapuolet ovat tunnistaneet jo tilanteen ja todenneet, että edellisen uudistuksen kaltainen hienosäätö ei enää riitä – suurempia muutoksia tarvitaan, jotta uusiin haasteisiin voidaan vastata. Samalla on kuitenkin tärkeää, että maatalouden tasapuoliset toimintaedellytykset voidaan taata koko EU:n alueella ja maaseutualueiden elinvoimasta pidetään huolta. Ilman elävää maaseutua ei eurooppalaisella perheviljelmiin perustuvalla maataloudella ole tulevaisuutta.

Maaseutualueiden elinvoiman turvaaminen vaatii kohdennettuja toimenpiteitä eri jäsenmaissa sekä riittävää rahoitusta maaseudun kehittämistoimien toteuttamiseen. Ensin mainitun osalta komission ehdotus ottaa merkittäviä askeleita oikeaan suuntaan – subsidiariteetin lisääminen ja kansallisten erityispiirteiden ottaminen aiempaa paremmin huomioon ovat keskeisen tärkeitä kehitysaskeleita toimivamman ja tuloksellisemman maatalouspolitiikan rakentamisessa. Toiseksi, vahvan rahoituksen, ja vielä erityisesti vahvan kakkospilarin rahoituksen, osalta töitä on kuitenkin huomattavan paljon vielä tehtävänä ja pyrimme puheenjohtajuus-kautemme aikana pääsemään rahoituskysymyksissä selkeästi eteenpäin.

Suomi on monellakin tapaa poikkeuksellinen maatalousmaa. Pohjoinen sijainti, lyhyt mutta erittäin intensii-vinen kasvukausi, ja lumen ja pakkasen sävyttämä pitkä talvi tuovat paitsi oman makunsa itse tuotteisiin, myös omat haasteensa viljelijöille. Olosuhteet edellyttävät erityisiä toimia yhteisen maatalouspolitiikan sisäl-lössä. EU:n maatalouspolitiikan perusarvoja on ollut, että maatalouden harjoittamisen on oltava mahdollista kaikilla unionin alueilla, myös epäsuotuisilla alueilla. Tästä on pidettävä kiinni.

Maatalous on aina paljon muutakin kuin siitä saatava lopputuote. Se on työllistävä ketju tilalta kauppaan asti, se on hoidettu ja elävä perinnemaisema ja kulttuuriperintöä, se on sukupolvien ketju tuottajia, palvelun-tarjoajia, jalostajia ja kuluttajia. Tarvitsemme jatkossakin monipuolista maataloutta vastataksemme nopeasti kasvavaan ruoantuotannon tarpeeseen. Tuottajien edellytyksistä tehdä työtään sekä kehittää ja uudistaa toi-mintaansa on pidettävä huolta.

Lasken tähän samaan kategoriaan myös sen, että viljelijällä tulee olla vapaus keskittyä viljelyyn eikä ainoas-taan sääntöjen pilkuntarkkaan noudattamiseen. Tässä suhteessa pidän komission ehdottamaa uutta tulospe-rusteista toimeenpanomallia oivallisena lähtökohtana neuvotteluille. Tiedämme kaikki, että yksinkertaistamisen varaa CAP:n säännöissä on tällä hetkellä paljon. Olen toiveikas, että subsidiariteetin lisääminen ja jäsenvaltioiden yksinkertaistamismahdollisuuksien parantaminen toisivat edes hieman helpotusta viljelijöille ja hallinnolle tässä suhteessa.

Jokaisella tilalla toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää, että haasteet on tunnistettu riittävän tarkasti ja ajoissa, ja että niihin suhtaudutaan niiden vaatimalla vakavuudella. Ei ole mielestäni liikaa vaadittu, että meiltä poliitikoilta pyydetään samaa. EU:n tasolla näitä haasteita on edessämme kenties enemmän kuin toiveissamme oli. Joidenkin haasteiden vaikutukset ja tarvittavat toimenpiteet ovat helpommin ennustettavissa, toisten huomattavasti vaikeammin. [Lisäksi meillä on vielä Brexit, josta on kenties parempi olla yrittämättä enää ennustaa yhtään mitään.]

Ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen tulevat hallitsemaan elämäämme seuraavat vuosikymmenet, haluamme tai emme, ja on selvää, että maatalouden on tehtävä osansa siihen sopeutumisessa ja vaikutusten lieventämisessä. Sen osan on myös oltava enemmän kuin teemme nyt, ja kunnianhimoinen yhteinen EU-vaatimustaso on perusteltua. Samalla ratkaisujen tulee kuitenkin olla sellaisia, ettemme päädy vaatimaan samoja toimenpiteitä eri jäsenmailta riippumatta merkittävästi eroavista luonnonolosuhteista ja niiden sanelemista viljelykäytännöistä.Tämän osalta olisinkin valmis kasvattamaan jäsenvaltioiden subsidiariteettia tehokkaimpien ja toteuttamiskelpoisimpien ilmastotoimenpiteiden löytämiseksi. Tämä ei tarkoita vaatimustasosta tinkimistä, vaan esimerkiksi sitä, että ympärivuotisen kasvipeitteisyyden kaltaisten vaatimusten osalta otettaisiin paremmin huomioon se, mitä vaatimuksen toteuttaminen vaikka lumen ja roudan keskellä tarkoittaa, ja mikä sen vaikutus on viljelijöihin ja viljelykäytäntöihin. Esimerkiksi Suomessa meillä on vain hyvin rajalliset mahdollisuudet syysviljojen kylvöön.

Samankaltainen tilanne on edessä myös biodiversiteetin menetyksen osalta. Uhka on merkittävä ja ratkaisut ovat ongelman luonteen johdosta lähes aina paikallisia. Kuinka lopulta lähestymme näitä kysymyksiä, ja kuinka paljon annamme jäsenmaille työkaluja ratkaista ongelmat paikallisesti ja alueellisesti toimivimmalla, yhteistä tavoitetta palvelevalla tavalla, tulee ratkaisemaan, kuinka me EU:na onnistumme.

Kohonnut vaatimustaso ei kuitenkaan ole toimiva yhdistelmä vähenevän rahoituksen kanssa. On perusteltua kysyä, kuinka kestävää on vaatia sääntöviidakossa seikkailevia viljelijöitä tekemään entistä enemmän yhtei-sen hyvän eteen ja tarjota siitä nykyistä pienempää korvausta. Kannusteiden tulee olla kunnossa, jos halu-amme saavuttaa asettamamme tavoitteet.

Samoin koen, että voimme tehdä vielä enemmän EU-tasolla eläinten hyvinvoinnin edistämisen sekä esimer-kiksi antibioottiresistenssin ja eläintautien leviämisen vastustamisen puolesta. Rajat ylittävien riskien osalta on erityisen tärkeää, että rakennamme jo toimivien käytäntöjen päälle uutta ja kunnianhimoisempaa yhteistyötä.
Jäsenmailla on edessään mittava urakka seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen valmistelussa. Rahoitusta tarvitaan uusiin painopisteisiin, ja perinteiset politiikanalat ovat jälleen leikkurin alla. Oikean ja toimivan tasapainon löytäminen tulee olemaan kovan työn takana. Yhteinen maatalouspolitiikka tarvitsee kuitenkin taakseen vakaan rahoituksen, joka mahdollistaa tavoitteiden saavuttamisen ja turvaa viljelijän toimintaedellytykset.

Kun puhumme yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta, puhumme samalla EU:n tulevaisuudesta. Yhteinen maatalouspolitiikka on vanhimpia integraation lohkoja, sisämarkkinoiden oleellinen osa ja EU:n keskeisimpiä saavutuksia. Mihin suuntaan jäsenmaat päättävät sitä kehittää, kertoo osaltaan laajemminkin integraation tulevaisuudesta ja EU:n uudistumiskyvystä. Yhteinen maatalouspolitiikka jos mikä on mielestäni EU:n ydintoimintaa, ja se on sitä myös tulevaisuudessa.

Tässä valossa vuosi 2019 näyttäytyy kaikille maatalouspolitiikan parissa aikaansa viettäville erittäin kiirei-senä, mutta samalla aivan poikkeuksellisen mielenkiintoisena ja toivottavasti myös hyvin palkitsevana ai-kana. Omalta osaltani en tätä parempaa aloitusta voisi vuodelle kuvitella. Olen varma, että tämän Berliinin Grüne Wochen jälkeen olen entistäkin vakuuttuneempi, että huippuluokan raaka-aineita ja tuotteita on EU-maista tarjolla enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan. Toivotankin teidät vielä näin lopuksi erittäin tervetulleiksi osastollemme nauttimaan herkullisista mauista ja lämpimästä tunnelmasta!

Kiitos.

Grune Woche