Hyppää sisältöön
Media

Ehdotus kansalliseksi rapustrategiaksi valmistui

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.1.2013 12.15
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä on valmistellut ehdotuksen kansalliseksi rapustrategiaksi vuoteen 2022. Tavoitteena on pitää Suomen rapukannat ja raputalous voimissaan. Ravustus on jo nyt tärkeä osa sisävesien kalataloutta ja tarjoaa tulevaisuudessa yhä enemmän mahdollisuuksia myös liiketeoiminnalle.

Suurin ongelma on rapuruton vuoksi pienentynyt jokirapukanta. Haastetta kasvattaa ruttoa hyvin kestävä mutta sitä samalla useimmiten kantava täplärapu, maahamme kotiutettu ja vesistöissämme hyvin menestyvä laji. Täpläravun saalis on jo nyt moninkertainen alkuperäiseen jokirapuun verrattuna ja sen ansiosta pitkään autioina olleilla rapuvesisllä on taas pyydettävää.

Siksi on tärkeää määritellä suoja-alueet, jonne täplärapua ei saa istuttaa. Muissa vesistöissä täpläravun kotiuttamista voidaan jatkaa, mutta niilläkin alueilla on pyrittävä suojelemaan jokirapukantoja. Myös tehokas rapuruton torjunta on tärkeää. Strategian toteutuminen edellyttää suunnitelmallisuutta, tiedonvälitystä ja neuvontaa sekä niihin tukeutuvaa paikallista päätöksentekoa eri vesialueilla.

Kaupallista ravustusta, ravunviljelyä, tuotekehitystä ja jalostusta pitää tukea Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoituksella. Kasvaneita rapusaaliita voidaan hyödyntää myös matkailussa.

Joki- ja täpläravun rinnakkaiselo vesistöissämme on mahdollista. Ajantasainen tutkimustieto on tärkeää, jotta molempien lajien kannat pysyvät voimissaan. Tavoitteena on taloudellisesti kannattava raputalous, ekologisesti kestävä ravustus sekä kotimaisten rapujen kasvava kulutus. Tämä edellyttää, että kansalliseen rapustrategiaan sitoudutaan laajasti.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2152
kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen, Hämeen ELY-keskus, p. 0295 025 077