EU:n maatalousministerit keskustelevat CAP:n ja kalatalouden lainsäädäntöehdotusten edistymisestä
EU:n maatalous- ja kalastusministerit kokoontuvat epäviralliseen videokokoukseen 29.6.2020 keskustelemaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksen ja kalatalouden lainsäädäntöehdotusten edistymisestä Kroatian puheenjohtajakaudella. Lisäksi ministerit kuulevat komission esittelyn vuoden 2021 kalastusmahdollisuuksista. Suomea videokokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.
Ministerit keskustelevat maatalousasioissa CAP-uudistuksen edistymisestä Kroatian puheenjohtajakaudella. Uudistustyö on viivästynyt COVID-19-pandemian vuoksi, mutta Kroatia on edistänyt CAP-uudistusta hyvin vaikeista olosuhteista huolimatta. Kroatian kaudella on työstetty erityisesti CAP:n uutta toimeenpanomallia, esimerkiksi valvontaa ja seurantaa koskevia kysymyksiä.
Kalatalousasioissa Kroatia antaa ministereille tilannekatsauksen ajankohtaisten kalastusta koskevien lainsäädäntöehdotusten käsittelystä neuvostossa ja kolmikantaneuvotteluissa. Esillä ovat mm. Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa (EMKR) koskeva ehdotus ja ehdotus yhteisen kalastuspolitiikan valvontajärjestelmän muuttamiseksi.
Lisäksi komissaari Virginijus Sinkevičius esittelee tiedonantonsa liittyen vuodelle 2021 vahvistettavia kalastuskiintiöitä. Komissaari nostaa myös esiin ongelman suojeltujen lajien sivusaaliista.
Lisätietoja maatalousasioissa:
Maatalousneuvos Kari Valonen, p. +358 295162047
Ministerin erityisavustaja Satu Haapaniemi, p. +358 295162058
Lisätietoja kalatalousasioissa:
Kalatalousneuvos Risto Lampinen, p. +358 295162458
Ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. +358 505162868