Juhlavuoden näyttely metsäpeurasta
Suomen Metsästysmuseossa Riihimäellä avattiin 11.5. laaja metsäpeuranäyttely, joka on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Näyttely on avoinna 31.12.2017 asti.
– Metsäpeura on peuran alalaji, jota esiintyy vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Juhlavuoden näyttely tarjoaa hienon tilaisuuden tutustua tähän ainutlaatuiseen eläimeen, jota kutsutaan myös Suomen peuraksi, toteaa kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä.
Viime vuosikymmeninä metsäpeuraa on tutkittu paljon. Suomen metsäpeurat elävät kahtena toisistaan erillisenä kantana Kainuussa ja Suomenselällä. Lisäksi Ähtärissä on oma pieni metsäpeurakanta. Viime vuosina Kainuussa on laskettu olevan vain noin 700 ja Suomenselällä 1200 peuraa.
Metsästäjät ja luonnonsuojelijat metsäpeuran asialla
Suomenselän kanta on syntynyt metsästäjien ja luonnonsuojelijoiden yhteistyön tuloksena. Vuonna 1979 Suomenselälle tehtiin ensimmäinen metsäpeurojen palautusistutus, ja kanta kasvoi 2000-luvun alkuun saakka vauhdilla. Metsäpeura on arvostettu riistalaji, jota on pystytty myös metsästämään pienimuotoisesti Suomenselällä.
– Metsäpeuran tulevaisuus omaleimaisena peuran alalajina sekä metsästettävänä riistalajina halutaan turvata. Viime vuonna käynnistyi riistahallinnon suurhanke metsäpeuran palauttamiseksi entistä laajemmin entisille asuinsijoilleen, Husu-Kallio kertoo.
Metsäpeura-Life -hankkeen tavoitteena on laajentaa metsäpeuran levinneisyysaluetta kahdella uudella palautusistutuksella Pirkanmaalle Seitsemisen kansallispuistoon sekä Pohjanmaan ja Satakunnan rajalle Lauhanvuoren kansallispuistoon. Hankkeessa ovat mukana myös eläintarhat, joissa syntyviä peuroja siirretään palautusalueille rakennettaviin totutustarhoihin.
Metsäpeura-Life -hanketta johtaa Metsähallituksen eräpalvelut kumppaneinaan Luonnonvarakeskus (Luke), Suomen riistakeskus, WWF Suomi, Liikennevirasto, Paliskuntain yhdistys, Metsähallituksen Metsätalous Oy sekä Ranuan, Korkeasaaren ja Ähtärin eläintarhat. Hanke on saanut EU-rahoitusta. Lisäksi sitä rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö sekä muun muassa Metsästäjäliitto. Myös metsäpeuranäyttely toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön erityisavustuksella.
Lisätietoja näyttelystä löytyy museon kotisivuilta www.metsastysmuseo.fi.