Hyppää sisältöön
Media

Kouluruokailu - tehomuonitusta vai virkistävä hetki?

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2022 15.45
Uutinen
Maa- ja metsätalousministeriö on mukana Ylen keskustelufestivaalilla.

Maa- ja metsätalousministeriö järjestää Ylen Hyvin sanottu –festivaalilla Hämeenlinnassa 30. syyskuuta kaksi keskustelua kouluruokailusta. Keskustelijat tapaavat joko luottamuksellisessa tai kaikille avoimessa pop up -keskustelussa.

Suurin osa peruskoulun ja toisen asteen oppilaista osallistuu säännöllisesti kouluruokailuun ja syö hyvin, mutta osa jättää kouluruuan väliin tai ei syö riittävän monipuolisesti. Maa- ja metsätalousministeriön Erätauko-keskusteluissa erilaiset ihmiset ja toimijat kohtaavat ja kertovat kokemuksistaan kouluruokailusta.

Avoimen pop up -keskustelun teema on ”Kouluruokailu - tehomuonitusta vai virkistävä hetki?” Keskusteluun voivat osallistua kaikki kouluruokailusta kiinnostuneet festarikävijät joko aktiivisesti tai kuuntelijana. Keskustelun tavoite on lisätä ymmärrystä kouluruokailutilanteen erilaisista kokemuksista ja oivaltaa, miten ruokailu olisi houkutteleva mahdollisimman monille.

-    Jokaisella meistä on omakohtaisia kokemuksia kouluruokailusta ja siitä, mitkä asiat toimivat ja mikä voisi olla paremmin. Haluamme kutsua oppilaita, kouluissa työskenteleviä, vanhempia ja isovanhempia keskustelemaan ja jakamaan ajatuksia, sanoo maa- ja metsätalousministeriön kouluruokakoordinaattori Virpi Kulomaa.

Ministeriö järjestää luottamuksellisen Erätauko-keskustelun teemalla ”Arvostetaanko kouluruokailua, vai onko se pakkopullaa”. Luottamukselliseen keskusteluun kutsutaan koulun henkilökuntaa, oppilaita, ruokapalvelun edustaja ja kuntapäättäjä.

-    Molemmissa keskusteluissa esille nousseita näkökulmia ja ajatuksia kootaan kouluruuan kehittämisohjelman valmistelutyöhön. On arvokasta kuulla, miltä kouluruokailun tulevaisuus keskustelijoista näyttää, sanoo Kulomaa.

Erätauko-keskustelu on tapa käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Menetelmän tarkoitus on luoda tasa-arvoista keskustelua eri lähtökohdista tulevien ihmisten kesken. Erätauko-keskustelujen pohjana on arvostavan keskustelun pelisäännöt, joissa ei ole tarkoitus päästä yhteen lopputulokseen vaan kuulla erilaisia näkökulmia aiheesta. Keskusteluja ohjaa koulutettu ohjaaja.

Lisätietoja:

Kouluruokakoordinaattori Virpi Kulomaa, maa- ja metsätalousministeriö, p. 050 4673 161

Linkki maa- ja metsätalousministeriön tapahtumasivulle

Ruoka ja maatalous