Saimaan lisäjuoksutusta pienennetään
Maa- ja metsätalousministeriö on tänään 30.3. päättänyt pienentää Saimaan juoksutusta ensi maanantaista 4.4. lähtien 100 kuutiometrillä sekunnissa. Juoksutusta pienennetään nykyisestä määrästä 900 kuutiometriä sekunnissa 800 kuutiometriin sekunnissa. Juoksutuksen pienentäminen on mahdollista, koska helmi-maaliskuun vähäsateisuuden seurauksena ensi kesän tulvauhka on huomattavasti pienentynyt.
Saimaalla aloitettiin 23.8.2004 Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännön perusteella lisäjuoksutus tulvauhan pienentämiseksi. Tuolloin virtaamaa nostettiin määrästä 730 m3/s määrään 800 m3/s. Koska vedenkorkeus edelleen nousi, juoksutusta lisättiin 1.11.2004 määrään 850 m3/s. Juoksutuksen lisäämisestä huolimatta vedenkorkeus ei lähtenyt alenemaan marras-joulukuussa. Tilan saamiseksi kevään sulamisvesille virtaamaa lisättiin vielä 10.1.2005 määrään 900 m3/s.
Helmikuun puolivälissä Saimaan vedenkorkeus kääntyi lopulta laskuun ja on nyt alentunut marraskuun huipustaan 26 cm. Se on nyt tasolla NN+ 76,10 m eli 49 cm yli ajankohdan keskiarvon. Ilman lisäjuoksutusta vesi olisi 30 cm ylempänä. Myös Saimaan yläpuolisilla Pielisellä ja Kallavedellä vedenkorkeudet ovat huomattavasti alentuneet. Pielisellä se on nyt 36 cm yli ajankohdan keskiarvon ja Kallavedellä jo 4 cm alle keskiarvon.
Vedenkorkeuksien alentumiseen ja Saimaan tulvatilanteen helpottumiseen on vaikuttanut ratkaisevasti se, että sademäärä oli helmikuussa 55 % ja maaliskuussa arvion mukaan vain noin 29 % keskimääräisestä. Myöskään lumipeitteen vesiarvo ei ole juuri kasvanut, vaikka se onkin 1.4. kuitenkin arviolta 110 % ajankohdan keskimääräisestä arvosta.
Jos vesitilanne jatkuu suunnilleen keskimääräisenä, niin juoksutusta 800 m3/s jouduttaneen jatkamaan kesäkuun loppuun saakka. Tällä juoksutuksella tulvahuippu olisi ensi kesänä keskiennusteen mukaan noin tasolla NN+ 76,27 m. Ilman lisäjuoksutusta tulvahuippu olisi 30 cm ylempänä, eli noin tasolla NN+76,57 m. Vesitilanteen kehittymistä seurataan ja juoksutusmäärää muutetaan tarvittaessa. Mikäli tulvariski kasvaa, juoksutusta voidaan uudelleen lisätä, tai mikäli tulvatilanne edelleen helpottuu, lisäjuoksutus voidaan mahdollisesti lopettaa jo ennen kesäkuun loppua ja siirtyä luonnonmukaiseen juoksutukseen.
Lisätietoja: vesihallintoneuvos Jaakko Sierla, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 53349, 040 751 8417
>> Liite: Vedenkorkeus Saimaalla ja ennuste sen kehittymisestä kesäkuun loppuun asti