Hyppää sisältöön
Media

Tapion ja metsäkeskusten johtokunnat on nimitetty

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2007 13.09
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut kolmelletoista metsäkeskukselle ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolle johtokunnat 1.1.2008–31.12.2011 väliseksi toimikaudeksi.

Johtokunnissa metsänomistajien edustajat ovat suurin yksittäinen ryhmä. Samoin johtokunnissa on valtion, metsäteollisuuden ja eräiden muiden metsäalan järjestöjen (esimerkiksi metsäkoneurakoitsijoiden, metsureiden tai metsäkeskuksen henkilöstön) edustajat.

Alueellisten metsäkeskusten ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion keskeisimmistä asioista päättävät johtokunnat. Alueellisten metsäkeskusten johtokunnat eivät kuitenkaan käsittele yksittäisiä viranomaisasioita, vaan niitä koskeva ratkaisuvalta on metsäkeskuksissa eriytetty erillisiin viranomaistehtävien yksiköihin.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
hallitusneuvos Vilppu Talvitie, p. (09) 160 52293