Uudistettu metsälaki lähtee lausuntokierrokselle
Maa- ja metsätalousministeriön esitys metsälain uudistamisesta valmistui ja lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle. Lakiehdotuksen valmistelussa oli mukana laaja joukko keskeisiä sidosryhmiä. Toteutuessaan esitys lisää metsänomistajien valinnanvapautta ja vastuuta sekä turvaa entistä paremmin monimuotoisen metsäluonnon. Metsäpolitiikan tärkeimmät päämäärät, eli metsien kestävän käytön varmistaminen ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen, säilyvät muuttamattomina.
Metsälakiin esitetään muutoksia, joiden tarkoitus on ottaa nykyistä paremmin huomioon metsänomistajien monipuoliset tavoitteet omaisuutensa hoidossa. Muutokset pyrkivät myös parantamaan metsätalouden kannattavuutta ja edistämään luonnon monimuotoisuutta laajoilla pinta-aloilla. Uudistus vähentäisi yksityiskohtaisia säädöksiä ja lisäisi näin metsänomistajien valinnanvapautta metsäomaisuutensa hoidossa. Lisäksi säädökset selkiintyisivät, viranomaistoiminta tehostuisi ja metsänomistajien sekä alan toimijoiden oikeusturva paranisi.
Metsänomistajat voisivat jatkossa esimerkiksi päättää uudistushakkuun ajoituksesta sekä metsien kiertoajasta. Lisäksi pienaukkohakkuita ja poimintaluonteisia hakkuita voitaisiin käyttää nykyistä joustavammin. Teollisuudelle ja alan yrittäjille muutokset toisivat joustavuutta ja kustannustehokkuutta puunkorjuuseen.
Esityksessä on myös luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä parannuksia. Esimerkiksi kitu- tai joutomaaksi jääneitä ojitusalueita voitaisiin palauttaa luonnontilaan, erirakenteisen metsän kasvatus yleistyisi, perinneympäristöjä voitaisiin ennallistaa ja metsän uudistamisen tuloksena syntyisi entistä enemmän sekapuustoja. Esityksessä ehdotetaan myös uusia elinympäristöjä erityisen tärkeiden elinympäristöjen luetteloon, joiden osalta metsien käsittelyä on rajoitettu luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Lisäksi metsien luontaisen uudistamisen edellytykset paranisivat.
Esitys noudattaa metsälain muuttamista valmistelleen laajan työryhmän lähes yksimielistä esitystä. Ministeriö teki joitakin tarkennuksia ja muutoksia ehdotukseen esimerkiksi edistääkseen luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Työryhmän ehdotuksista tehtiin myös vaikutusten arviointi, jonka tulokset otettiin huomioon niiltä osin kuin maa- ja metsätalousministeriössä katsottiin perustelluksi.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylijohtaja Juha Ojala, puh. 0295 16 2415
ylitarkastaja Matti Mäkelä, puh. 0295 16 2307