Silakan PFAS-pitoisuudet vaihtelevat – kalan syömistä suositellaan 2-3 kertaa viikossa lajeja vaihdellen
Rahastoa sikojen salmonellariskien varalta valmistelleen työryhmän raportti on valmistunut, operatiivinen työryhmä jatkaa työtä
Sopeutusten ohella kehysriihi turvasi huoltovarmuutta ja loi kasvun edellytyksiä
Maa- ja puutarhatilojen kannattavuutta parannetaan energiatehokkuutta edistävällä sopimuksella
Mistä rahoitusta ja tukea elintarvikevientiin -tilaisuuden tallenne katsottavissa
8 tehtävää Suomen ruokaekosysteemille
Suomalaisen ruokatuotannon kasvattaminen onnistuu, kun viennin tuloksellisuutta lisätään. Se varmistaa myös kotimaisen ruoan ja elintarviketeollisuuden tulevaisuuden. Lue blogikirjoituksesta Janne Saarikon esittelemät kahdeksan konkreettista toimenpidettä ruokatuotannon kasvattamiseksi.
Maatalouden imago on hyvä
Atrian Jukka Saarenpää toteaa blogissaan, että maatalous Suomessa lienee tällä hetkellä imagoltaan paremmassa tilanteessa kuin koskaan ainakaan 1970-luvun jälkeen. Lue blogista Saarenpään perustelut väitteelle.
Sanoista tekoihin
Entinen mmm:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio pohtii blogissa, miten hallitusohjelman ruokaturvaa ja kansallista ruokastrategiaa koskevat kirjaukset muutetaan konkreettisiksi toimiksi. Nyt on aika siirtyä sanoista tekoihin ja tehdä valintoja, jotka tukevat ruokavientiä.
Uusimmat
Mistä rahoitusta ja tukea elintarvikevientiin -tilaisuuden tallenne katsottavissa
Silakan PFAS-pitoisuudet vaihtelevat – kalan syömistä suositellaan 2-3 kertaa viikossa lajeja vaihdellen
Broilereiden kasvatustiheyden määritys päivitetään
Rahastoa sikojen salmonellariskien varalta valmistelleen työryhmän raportti on valmistunut, operatiivinen työryhmä jatkaa työtä
Sopeutusten ohella kehysriihi turvasi huoltovarmuutta ja loi kasvun edellytyksiä
Blogit
Kestävää ruokamurrosta tehdään arvoketjujen yhteistyöllä
Luonto on puolellamme
Maatalouden imago on hyvä
Tapahtumia
Thu May 23 10:00:00 EEST 2024–Thu May 23 12:00:00 EEST 2024 | Sidosryhmätilaisuus: Vesihuoltolain uudistaminen |
Tue Jun 04 12:00:00 EEST 2024–Tue Jun 04 14:00:00 EEST 2024 | Kestävän kasvun avaimet biotaloudesta |
Tue Jun 04 12:00:00 EEST 2024–Tue Jun 04 16:00:00 EEST 2024 | Nimisuojapäivä |
Ajankohtaista
Osakehuoneistorekisteri
Suomessa otetaan käyttöön sähköinen osakehuoneistorekisteri, jonne kerätään vähitellen kattavat tiedot asunto-osakkeiden omistuksista ja panttauksista.CAP
EU:n yhteinen maatalouspolitiikka.SOTKA-hanke
SOTKA-hankkeessa tehdään kosteikoita, rakennetaan levähdysalueverkostoa, kunnostetaan soita ja valuma-alueita sekä pyydetään pienpetoja.Maankäyttösektorin ilmastotoimenpide- kokonaisuus
Maa- ja metsätaloudessa vähennetään kasvihuonekaasujen päästöjä ja lisätään hiilinieluja ja varastoja.Lähiruokaa - totta kai!
Lähiruoka on yksi maamme ruokapolitiikan kärjistä.Lisää luomua!
Suomen maatalouspolitiikan strateginen tavoite on lähi- ja luomuruuan osuuden kääntäminen vahvaan nousuun.Maaseudun kehittäminen
Elinvoimainen maaseutu on Suomen valtti. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö tarjoaa valtavat mahdollisuudet. Taloudellisen kasvun aikaansaaminen edellyttää uudenlaisia tapoja toimia ja ajatella.
Maa- ja metsätalousministeriö työpaikkana
Maa- ja metsätalousministeriö on asiantuntijaorganisaatio. Meillä työskentelee paljon muun muassa maa- ja metsätaloustieteiden, oikeus- ja hallintotieteiden sekä eläinlääketieteen huippuosaajia.
Kansallinen metsästrategia
Kansallinen metsästrategia kuvaa metsäalan keskeiset tavoitteet ja painopisteet vuoteen 2035 mennessä.
Hallinnonala
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala kattaa maa- ja puutarhatalouden, maaseudun kehittämisen, metsätalouden, eläinlääkintähuollon, eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvonnan ja kalatalouden. Ministeriö hoitaa myös riista- ja porotaloutta, vesivarojen käyttöä ja maanmittausta.