Ministerit keskustelivat metsien tilan seurannasta – Suomi mukana perustamassa For Forests –ryhmää
Neuvosto päätti Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuodelle 2023, lohen kalastusrajoitukset jatkuvat Itämeren pääaltaalla
Epävirallinen maatalousministerikokous 14.-16.9.2022
Maatalousministerien epävirallisessa kokouksessa keskusteltiin globaalista ruokaturvasta ja uusista genominmuokkaustekniikoista
Suomen viimeistelty CAP-suunnitelma on toimitettu Euroopan komissioon
EFSA:n uudessa johtokunnassa vahva suomalaisedustus
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n johtokuntaan valittiin uudet jäsenet heinäkuussa. Sebastian Hielm kirjoittaa blogissaan viranomaisen tehtävistä ja toiminnasta ja Suomen vahvasta edustuksesta johtokunnassa. Johtokunta varmistaa, että EFSA:n toiminta on tehokasta ja tuloksellista.
Ministerit keskustelivat Ukrainan maataloustuotannon ja -logistiikan tilanteesta ja kuljetusyhteyksistä EU:hun ja maailmalle
Uusi lannoitelaki voimaan 16.7.2022
Tämän vuoden eläinpalkkiot maksetaan alkuvuodesta 2023
Ruokavirasto maksaa tänä vuonna haettujen EU:n eläinpalkkioiden ensimmäiset osat eläintiloille alkuvuodesta 2023. Eläinpalkkioiden järjestelmään on tullut tänä vuonna merkittäviä muutoksia, joiden vuoksi palkkioiden maksaminen tämän vuoden puolella ei ole mahdollista.
Uusimmat
Ministerit keskustelivat metsien tilan seurannasta – Suomi mukana perustamassa For Forests –ryhmää
Neuvosto päätti Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuodelle 2023, lohen kalastusrajoitukset jatkuvat Itämeren pääaltaalla
EU:n maatalousministerit keskustelevat Itämeren kalastuskiintiöistä ja maatalouden markkinatilanteesta – myös yhteistyö metsien tilan seurannassa esillä
Blogit
EFSA:n uudessa johtokunnassa vahva suomalaisedustus
Iso askel eteenpäin yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa
Hyvän ruuan ja harkitun hallinnon puolesta
Tapahtumia
Thu May 23 10:00:00 EEST 2024–Thu May 23 12:00:00 EEST 2024 | Sidosryhmätilaisuus: Vesihuoltolain uudistaminen |
Tue Jun 04 12:00:00 EEST 2024–Tue Jun 04 14:00:00 EEST 2024 | Kestävän kasvun avaimet biotaloudesta |
Tue Jun 04 12:00:00 EEST 2024–Tue Jun 04 16:00:00 EEST 2024 | Nimisuojapäivä |
Ajankohtaista
Osakehuoneistorekisteri
Suomessa otetaan käyttöön sähköinen osakehuoneistorekisteri, jonne kerätään vähitellen kattavat tiedot asunto-osakkeiden omistuksista ja panttauksista.CAP
EU:n yhteinen maatalouspolitiikka.SOTKA-hanke
SOTKA-hankkeessa tehdään kosteikoita, rakennetaan levähdysalueverkostoa, kunnostetaan soita ja valuma-alueita sekä pyydetään pienpetoja.Maankäyttösektorin ilmastotoimenpide- kokonaisuus
Maa- ja metsätaloudessa vähennetään kasvihuonekaasujen päästöjä ja lisätään hiilinieluja ja varastoja.Lähiruokaa - totta kai!
Lähiruoka on yksi maamme ruokapolitiikan kärjistä.Lisää luomua!
Suomen maatalouspolitiikan strateginen tavoite on lähi- ja luomuruuan osuuden kääntäminen vahvaan nousuun.Maaseudun kehittäminen
Elinvoimainen maaseutu on Suomen valtti. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö tarjoaa valtavat mahdollisuudet. Taloudellisen kasvun aikaansaaminen edellyttää uudenlaisia tapoja toimia ja ajatella.
Maa- ja metsätalousministeriö työpaikkana
Maa- ja metsätalousministeriö on asiantuntijaorganisaatio. Meillä työskentelee paljon muun muassa maa- ja metsätaloustieteiden, oikeus- ja hallintotieteiden sekä eläinlääketieteen huippuosaajia.
Kansallinen metsästrategia
Kansallinen metsästrategia kuvaa metsäalan keskeiset tavoitteet ja painopisteet vuoteen 2035 mennessä.
Hallinnonala
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala kattaa maa- ja puutarhatalouden, maaseudun kehittämisen, metsätalouden, eläinlääkintähuollon, eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvonnan ja kalatalouden. Ministeriö hoitaa myös riista- ja porotaloutta, vesivarojen käyttöä ja maanmittausta.