Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Hyvinvoiva maaperä on avainroolissa kestävän kehityksen mukaiselle tulevaisuudelle

Marjaana Suorsa Julkaisupäivä 29.6.2021 11.40 Blogit MMM

Kaikki lähtee jalkojemme alta – hyvinvoiva maaperä on paitsi ruuantuotannon edellytys, myös valtava hiilen varasto ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjä. Siksi se on avainroolissa globaalien ilmasto- ja biodiversiteettihaasteiden ratkaisemisessa. Nyt onkin tärkeää kiinnitettä huomiota maaperäosaamisen vahvistamiseen kansainvälisesti ja kansallisesti.

Maaperä on tärkeä jokapäiväiselle arkiselle elämällemme. Juomavetemme ja lähes kaiken syömämme ruoan lisäksi maaperä ja sen kunto ovat olennaisessa roolissa esimerkiksi uimavesien laadussa, rakentamisessa ja liikkumisessa, maisemien muodoissa ja esimerkiksi bioenergian tuotossa. Maaperä on myös tärkeä hiilen sitoja. Hiilen sitoutuminen ja varastointi maaperään on tärkeää paitsi ilmastonmuutoksen torjunnalle, myös maan viljavuuden ja rakenteen, ja sitä kautta satoisuuden ja ruokaturvan kannalta. Lisäksi maaperä on elinehto myös luonnon monimuotoisuudelle - yhdessä lusikallisessa maata on enemmän eliöitä kuin mitä maapallolla on ihmisiä! Onkin arvioitu, että noin neljännes maapallon biodiversiteetistä on maaperässä.  

Näistä syistä maaperän merkitys on noussut viime vuosina esille niin tutkimuksessa, päätöksenteossa kuin käytännön toimissakin. Ilmaston kannalta merkittävä aloite on vuoden 2015 Pariisin ilmastokokouksessa julkistettu kansainvälinen 4/1000 –maaperäaloite. Nimensä mukaisesti aloite tähtää maaperän hiilen määrän lisäämiseen vuosittain neljällä promillella. Suomi oli ensimmäisiä 4/1000 –aloitteen allekirjoittajamaita, ja aloitteen edistäminen on mukana myös nykyisessä hallitusohjelmassa.

Euroopan tasolla esimerkiksi Euroopan Unionin vihreän kehityksen ohjelma Green Dealiin kuuluvat Biodiversiteetti- ja Pellolta pöytään -strategiat, sekä yhteinen maatalouspolitiikka CAP kiinnittävät huomiota maaperän hyvinvointiin. Maaperä nousee enenevissä määrin esille myös eurooppalaisessa tutkimustoiminnassa. Uusi Horisontti Eurooppa –puiteohjelma korostaa globaalien kestävyyshankkeiden ratkaisuihin keskittyvää ja vaikuttavuutta korostavaa nk. missiolähtöistä tutkimusta. Yksi komission valitsemista missioista, ”Caring for Soil is Caring for Life”, koskee nimenomaan maaperää. Myös EU:n yhteisiin tutkimusohjelmiin kuuluvassa EJP Soil -ohjelmassa tavoitteena on rakentaa ilmastoviisaaseen ja kestävään maatalousmaan hoitoon tähtäävä vahva eurooppalainen maaperätutkimusverkosto.

Suomalainen maaperä ja ilmasto ovat monilta ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia verrattuna muuhun Eurooppaan. Ilmastoon, kallioperään ja maantieteelliseen sijaintiimme Itämeren rannikkovaltiona liittyvien erityispiirteidemme vuoksi emme voi ulkoistaa maaperätutkimusta ja osaamisen kehittämistä muille. Tarvitsemme siis Suomessa myös omaa vahvaa tutkimuspanosta ja käytännön toimia hyvinvoivan maaperämme varmistamiseksi.

Viljelijät ja metsänomistajat sekä muu maankäyttösektorin toimijakenttä tarvitsevat toimintansa tueksi laaja-alasta, tarkkaa ja ajantasaista tietoa maaperästä ja siinä tapahtuvista prosesseista. Maaperän hyvinvoinnin ja kestävän käytön edistäminen onkin tärkeä teema maa- ja metsätalousministeriön toimialalla. Ministeriö rahoittaa, ja on muilla tavoin mukana tukemassa lukuisia maaperän kestävään käyttöön tähtääviä hankkeita. Maaperätiedon lisääminen ja vieminen käytäntöön ovat tärkeässä roolissa esimerkiksi maankäyttösektorin laajassa Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuudessa.

Suomi on noussut kansainvälisestikin ajatellen monella tapaa yhdeksi maaperäosaaminen kärkimaista. Meillä on korkeatasoista ja monitieteistä tutkimustoimintaa ja -infrastruktuureita maaperään liittyen. Tänään 30.6. pidettävä Soil at Risk –tapahtuma tuleekin kokoamaan laajasti yhteen tutkijoita, maanviljelijöitä, yrityksiä ja päätöksentekijöitä, sekä luomaan askelmerkkejä tutkimustoiminnan kehittämiseen. Vuonna 2023 Suomi tulee myös järjestämään 4/1000 Northern Europe –tilaisuuden yhdessä 4/1000 -aloitteen kanssa. Nämä tapahtumat nostavat esille Suomen roolia maatalousmaan hiilensidonnan edistämisessä, ja tulevat edistämään suomalaisen maaperätutkimuksen ja muiden toimijoiden kansainvälistä verkostoitumista.

Seuraa tänään #SoiltatRisk –tapahtumaa, ja pysyt mukana ajankohtaisessa maaperäkeskustelussa!
#Hiilestäkiinni –toimenpidekokonaisuutta seuraamalla pysyt lisäksi mukana maaperän, ja maankäyttösektorin ilmastotoimien kehittämisessä yleensäkin!

Lue lisää Soil at Risk -tapahtumasta: https://www.nessling.fi/soil-at-risk/ 
Lue lisää Hiilestä kiinni- toimenpidekokonaisuudesta: https://mmm.fi/maankayttosektorin-ilmastosuunnitelma

Marjaana Suorsa

Kirjoittaja toimii Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuuden ohjelmapäällikkönä maa- ja metsätalousministeriön tieto- ja tutkimusyksikössä.

Maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuuden tavoitteena on tukea maataloustuottajia, metsänomistajia ja muita maankäytöstä päättäviä tahoja uusien ilmastokestävien toimintatapojen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Tärkeässä roolissa tässä on uuden tiedon tuottaminen ja parhaiden käytäntöjen jalkauttaminen käytännön työhön.

 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.