Investoiva maatila
Maatalouden rakenne muuttuu ja tuotannolle asetetaan uusia vaatimuksia. Tämän vuoksi on tarpeen investoida muun muassa uusiin nykyaikaisiin ja entistä suurempiin tuotantorakennuksiin tai peruskorjata vanhoja vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia. Lisäksi on tarpeen ottaa käyttöön uusia nykyaikaisia tuotantotapoja sekä teknologioita. Maataloustuotannon on myös kyettävä vastaamaan entistä paremmin kuluttajakäyttäytymissä tapahtuviin muutoksiin. Maatilojen tuotannollisiin investointeihin on mahdollista saada investointitukea, joka voidaan myöntää joko avustuksena, lainaan liittyvänä korkotukena, valtiontakauksena tai näiden yhdistelmänä.
Investointituen myöntämiselle on asetettu edellytyksiä, jotka liittyvät muun muassa tuen saajan ammattitaitoon sekä tuettavan toiminnan laatuun sekä taloudelliseen kannattavuuteen. Tukiedellytysten täyttyessä tukea voi saada esimerkiksi tuotantorakennusinvestointiin tai tuotannon kestävyyttä parantavaan investointiin, kuten pellon vesitalouden parantamiseen. Tukea kohdennetaan myös tilojen energiakäytön tehostamista ja uusiutuvan energian tuotantoa edistäviin investointeihin sekä ympäristön tilaa, eläinten hyvinvointia ja työympäristöä parantaviin investointeihin. Tarkemmat tukiehdot, -kohteet ja tukitasot löytyvät ruokaviraston sivuilta.
Investoinnin suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ja sille on hyvä varata riittävästi aikaa. Erityisesti suurempien investointien kohdalla kannattaa jo varhaisessa vaiheessa ottaa suunnitteluun mukaan ulkopuolisia asiantuntijoita kuten investoinnin rahoittajat ja suunnittelijat. Ulkopuoliset asiantuntijat voivat olla yrittäjän apuna, kun punnitaan esimerkiksi eri investointivaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuutta, niiden vaikutusta yrityksen toiminnan kannattavuuteen sekä sen maksuvalmiuteen. Edellä mainittuja asioita on hyvä selvittää jo hankkeen alkuvaiheessa.
Investointien suunnittelussa kannattaa hyödyntää myös muita maaseutuohjelman toimenpiteitä. Esimerkiksi Neuvo-palvelu tarjoaa neuvontaa investointien suunnittelussa. Lue lisää maatilojen neuvontapalvelusta (Neuvo 2020) ruokaviraston sivuilta.
Tuettavat investoinnit valitaan valintamenettelyn kautta. Valinnassa kiinnitetään huomiota muun muassa investoinnin vaikutuksiin suhteessa tilan kannattavuuteen ja kilpailukykyyn, eläinten hyvinvointia, ympäristöä ja tuotantohygieniaa koskeviin kysymyksiin sekä työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin.
Muualla verkossa
Ruokavirasto.fi - maatalouden investointituet
Lisätietoja
Sanna Koivumäki, neuvotteleva virkamies
maa- ja metsätalousministeriö, Ruokaosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö Puhelin:0295162437 Sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@gov.fi