Hyppää sisältöön
Media

141-ratkaisu säilyttää kansallisen tuen tason

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.10.2003 9.01
Tiedote -

Kokonaisuutena tarkastellen voidaan sanoa, että Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuen taso säilyy jotakuinkin ennallaan. Näin luonnehtii maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja maanantai-iltana Luxemburgissa Euroopan komission kanssa saavutettua yhteisymmärrystä 141-tuesta. Samassa yhteydessä sovittiin kansallisten kasvinviljelytukien jatkosta.

Suomen hallitus laatii syntyneen ratkaisun perusteella virallisen esityksen eli notifikaation, joka toimitetaan komissiolle. Tätä ennen käydään lain edellyttämät neuvottelut tuottajajärjestöjen kanssa. Käsittelyaikataulun mukaan virallinen komission päätös on odotettavissa joulukuussa. Näin tukien maksatus voisi jatkua keskeytymättä.

"Ratkaisun kokonaisuus on sellainen, että voin suosittaa sen hyväksymistä hallitukselle ja tuottajajärjestöille", Korkeaoja totesi. Kansallisen tuen maksuvaltuuden kokonaistaso on koko tulevalla kaudella hieman nykyistä suurempi.

Ratkaisu kattaa vuodet 2004-2007. Lisäksi komissaari Franz Fischler ja ministeri Korkeaoja sopivat, että vuonna 2006 tehdään arviointi, jonka perusteella päätetään tuen muodoista ja tasoista vuoden 2007 jälkeen.

Vuonna 2004 tuet jatkuvat pääosin ennallaan. Vuonna 2005 järjestelmään tulee suurempi muutos. Tällöin luonnonhaittakorvaus (LFA-tuki) kasvaa ja varsinainen 141-tuki alenee. Artiklan 141 mukainen tukitaso Etelä-Suomessa alenee keskimäärin kolme prosenttia, Korkeaoja totesi. "Vuosi 2005 tulee olemaan kaiken kaikkiaan hyvin haasteellinen vuosi koska silloin myös EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan tehtyjä muutoksia aletaan ottaa käyttöön", hän sanoi. Samassa yhteydessä päätetään Pohjois-Suomen tukijärjestelmään tarvittavista muutoksista, jotta tukien rakenne säilyy mahdollisen yhtenäisenä koko maassa.

Korkeaojan mukaan ratkaisu auttaa erityisesti nuoria viljelijöitä tukemalla tilan kehittämistä investointituilla ja korotetuilla aloitustuilla.



Ratkaisun pääkohdat:

Ympäristötuen kansallinen lisäosa (kansallinen kasvinviljelytuki)

- maksetaan jatkossa normaalin ympäristötuen prosenttikorotuksena

- 60 miljoonaa euroa vuonna 2004

- 55 miljoonaa euroa vuodessa vuodesta 2005 alkaen

Investointituet:

- maksettavia investointitukia korotetaan enimmillään 50-75 prosenttiin

- korkeampia aloitustukia investoiville nuorille tuottajille

Kansallinen tulotuki

- alenema keskimäärin 3 prosenttia vuodessa

- kokonaistaso vuonna 2004: 129 miljoonaa euroa

2005: 100 miljoonaa euroa

2006: 97 miljoonaa euroa

2007: 94 miljoonaa euroa

LFA-tuki

- epäsuotuisten alueiden LFA-tukea korotetaan keskimäärin 250 euroon hehtaarilta vuonna 2005. Tämä tarkoittaa 48-50 miljoonan euron lisäystä Etelä-Suomessa.

Tuen jatko 2007:stä eteenpäin

- Suomi toimittaa vuonna 2006 tuen vaikutuksista raportin, jonka pohjalta päätetään tuen tulevista tasoista ja muodoista.

Lisätietoja:

maatalousneuvos Matti Hannula, p. (09) 160 52730, 040 760 5954

ministerin erityisavustaja Jari Heiniluoma, p. (09) 160 53302, 040 740 6003

Juha Korkeaoja