Hyppää sisältöön
Media

Suomen metsien tila on kohentunut

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.7.2007 11.56 | Julkaistu suomeksi 3.12.2014 klo 0.34
Tiedote -

Tänään julkaistun raportin mukaan Suomen metsien tila on kohentunut viimeisen 15 vuoden aikana. Puuston tilavuus on kasvanut viimeisen 40 vuoden aikana yli 40 prosenttia, kun samaan aikaan metsien käyttöaste on ollut korkealla tasolla. Metsien monimuotoisuudesta on myös huolehdittu nostamalla monimuotoisuus rinnakkaiseksi tavoitteeksi puuntuotannon kanssa. Suomen metsät 2007 -raportti luovutettiin tänään maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle.

 

Puiden harsuuntumisen eli ilmansaasteista johtuvan neulaskadon mittausten perusteella Suomen metsien tila on tyydyttävä ja se on säilynyt vakaana. Myöskään metsäpalojen tai myrskyjen aiheuttamia laaja-alaisia metsätuhoja ei ole esiintynyt viimeiseen 20 vuoteen.

"Pidän raporttia erittäin tärkeänä tilannekatsauksena metsistämme. Raportti esitellään myös marraskuussa 2007 viidennessä Euroopan metsäministerikokouksessa Varsovassa esimerkkinä kestävän metsätalouden toteuttamisesta", kertoi ministeri Anttila luovutustilaisuudessa.

Suojelupinta-ala kolminkertaistunut

Metsien käsittelyssä on painotettu viime vuosina erityisesti monimuotoisuuden turvaamista. Talousmetsien metsänhoidon uusien menetelmien ja metsien monimuotoisuuden huomioonottamisen ansiosta tiettyjen metsälajien uhanalaistuminen on Suomessa hidastunut 1990-luvulta alkaen. Lukuisilla suojeluohjelmilla ja -päätöksillä metsien suojelupinta-ala on kolminkertaistettu viimeisen 30 vuoden aikana.

Metsäenergiakysymyksiä on korostettu metsäpoliittisesti ilmastomuutoskeskustelun yhteydessä. Puupohjaisten polttoaineiden osuus energian kokonaiskulutuksesta on noin viidennes. Metsät toimivat merkittävänä hiilinieluna. Uutta painoa ovat saaneet myös sosiaaliset ja kulttuurikysymykset erityisesti tiedon lisääntymisen ansiosta. Metsätalouden harjoittamisen taloudellinen kannattavuus sitä vastoin ei ollut parantunut vuoteen 2006 mennessä, vaikka puuvarojen määrä ja vuotuinen kasvu ovat jatkuvasti lisääntyneet.

Suomen metsät 2007 -raportti on järjestyksessään kolmas julkaisu, jossa maamme metsien tilaa on arvioitu kestävän metsätalouden mittareilla. Mittarien soveltamisesta on muodostunut siten yli 10 vuoden aikasarja. Vaikka metsissä tapahtuvat muutokset ovat hitaita, mittareiden perusteella voidaan erottaa jo eräitä suuntaviivoja ja tehdä vertailuja erityisesti metsäpoliittisten linjausten vaikutuksista. Raportin on koostanut Metsäntutkimuslaitos laaja-alaisen asiantuntijaryhmän sopimien mittareiden pohjalta.

Lisätietoja Metsäntutkimuslaitoksesta:
Työryhmän puheenjohtaja Jari Parviainen, puh. 050 391 3010, jari.parviainen@metla.fi
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Apulaisosastopäällikkö Pentti Lähteenoja, puh. 09 1605 3351
Metsäneuvos Heikki Granholm, puh. 0400 774298

Sirkka-Liisa Anttila