Hyppää sisältöön
Media

Ilmastonmuutokseen varautumisessa vielä paljon tehtävää

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.8.2008 8.07
Tiedote -

Ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelman (ISTO, 2006-2010) väliarvioinnin mukaan tutkimusohjelma on jo tuottanut hyödyllisiä tuloksia, joita voidaan soveltaa käytännössä muun muassa maankäytön suunnittelussa ja tulvariskien hallinnassa sekä maa- ja metsätaloudessa. Ohjelman loppukaudella käynnistetään uusia hankkeita, jotta saadaan kokonaiskuva suomalaisen yhteiskunnan mahdollisuuksista ja keinoista sopeutua muuttuvaan ilmastoon.

Ilmastonmuutosta ei pystytä enää kokonaan estämään ja sen vuoksi on tarpeen varautua muuttuvan ilmaston riskeihin hyvissä ajoin. Monialainen ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelma ISTO kehittää käytännön sopeutumiskeinoja. Näin vähennetään ilmastonmuutoksen haittoja ja riskejä, mutta toisaalta myös hyödynnetään muuttuvan ilmaston tuomia uusia mahdollisuuksia.

Väliarvioinnin mukaan ISTO on onnistunut hyvin lisäämään tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen edellyttämistä toimista, mutta suunniteltua pienemmän rahoituksen vuoksi tutkimuksia ei ole voitu käynnistää riittävästi. Nykyiset määrärahat ja ohjelmalle varattu aika eivät riitä tarpeisiin verrattuna. Pitkän aikavälin ilmastopolitiikan kehittämiseksi ja päätösten tueksi tarvitaan selkeää jatkosuunnitelmaa sopeutumistoimien toteuttamiseksi.

Väliarvioinnin mukaan merkittävää muutosta ISTOn tutkimuspainotuksissa ei tarvita, mutta jäljellä olevien kahden vuoden aikana pitäisi painottaa enemmän varsinaisia sopeutumistoimia. Lisäksi olisi syytä käynnistää tutkimusta toistaiseksi toteutumatta jääneillä aloilla, kuten terveyssektorilla, teollisuudessa ja matkailussa.

Arvioinnissa todetaan, että ohjelman tulosten välittämiseen liittyvää viestintää tulisi kehittää ja erityisesti kiinnittää huomiota päättäjille suunnatun tiedonvälityksen tiiviyteen. Maa- ja metsätalousministeriö teetti väliarvioinnin ulkopuolisella konsultilla, Sito Oy:lla.

ISTO-ohjelmaa rahoittavat pääasiassa maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö. Yhteensä ohjelmaan on käytetty noin 0,5 miljoonaa euroa vuodessa.

ISTO-ohjelma toteuttaa kansallista ilmastonmuutoksen sopeutumisstrategiaa, jota maa- ja metsätalousministeriö koordinoi. Sopeutumisstrategiassa asetettiin tavoitteeksi muun muassa liittää ilmastonmuutosten vaikutusten arviointi ja sopeutumistoimet osaksi tavanomaista suunnittelua ja päätöksentekoa eri toimialoilla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ISTO-koordinaattori Reija Ruuhela, p. (09) 16052301, 0500 424533
reija.ruuhela@mmm.fi

Sirkka-Liisa Anttila