Hyppää sisältöön
Media

Kanaloiden siirtymistä uusiin tuotantomuotoihin kannustettava

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.9.2003 13.19
Tiedote -

Munivien kanojen pitäminen varustelemattomissa häkeissä kielletään Suomessa EU-direktiivin mukaisesti vuoden 2012 alusta alkaen. Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä on pohtinut keinoja, joilla suomalainen tuotanto voi hallitusti sopeutua tähän tilanteeseen. Työryhmä ehdottaa muun muassa, että EU:n direktiivin mukaisille tuotantotavoille maksettaisiin jatkossa kansallista lisätukea. Työryhmän muistio luovutettiin tänään 3.9. maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalle.

Lähes 90 prosenttia tuotantokapasiteetista eli 2,8 miljoonaa kanapaikkaa joudutaan rakentamaan kokonaan uudestaan tai uusimaan merkittäviltä osin vuoteen 2012 mennessä. Työryhmän mielestä investointitukien ehtoja pitäisi muuttaa vuoden 2004 alusta siten, että laajennukset ja investoinnit olisivat mahdollisia lattiakanaloiden ohella myös virikehäkkeihin.

Investointien painottumista muutamaan viimeiseen vuoteen ennen muutoksen voimaantuloa tulee työryhmän mielestä kaikin mahdollisin tavoin välttää, jotta kananmunien tuotanto ei merkittävästi vähene Suomessa.

Työryhmä asettaa kuorimunien tuotantotavoitteeksi omavaraisuuden. Tavoitteena on kannattava ja kilpailukykyinen perheviljelmiin perustuva tuotanto sekä kestävällä tavalla tuotettujen kananmunien monipuolinen tarjonta.

Kananmunien turvallinen laatu, jäljitettävyys, koko tuotantoketjun toiminnan laatu sekä hyvän eläintautitilanteen säilyminen tulee jatkossakin korostua ja olla perusta suomalaisen tuotannon kilpailukyvylle. Kansallisen salmonellavalvontaohjelman jatkuminen Suomessa on edelleen varmistettava.

Työryhmä toteaa myös, että kananmunantuotannon tuotantoketju, siitoseläinten tuottajista munittajiin, tulee saada järjestelmällisen laatutyön piiriin.

EU:ssa hyväksyttiin vuosina 1998 ja 1999 direktiivit, joiden tavoitteena on parantaa munivien kanojen hyvinvointia ja terveyttä. Direktiivien toimeenpanemiseksi annetulla valtioneuvoston asetuksella on kielletty Suomessa munivien kanojen pitäminen varustelemattomissa häkeissä vuoden 2012 alusta alkaen.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

maatalousneuvos Taina Vesanto, p. (09) 1605 4240

maatalousylitarkastaja Pekka Sandholm, p. (09) 1605 4249

> www.mmm.fi/julkaisut/tyoryhmamuistiot/2003/tr2003_14.pdf