Hyppää sisältöön
Media

Komissio: Ekologisen alan kesantoja voi ottaa viljelyyn

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 23.3.2022 17.05
Tiedote

Euroopan komissio hyväksyi 23.3.2022 päätöksen, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat antaa viljelijöille mahdollisuuden hyödyntää viherryttämistuen ekologisen alan kesantoa (EFA-kesanto) viljelyyn, laiduntamiseen ja sadonkorjuuseen vuonna 2022. Suomessa tämä mahdollisuus on tarkoitus ottaa käyttöön.

Poikkeuksen tavoitteena on lisätä ruuan- ja rehuntuotantoa tilanteessa, jossa Ukrainan sota on vaikuttanut maataloustuotteiden kysyntään ja tarjontaan.

EFA-kesantoaloilla voi viljellä mitä tahansa tukikelpoista viljelykasvia ja alalta voi korjata satoa ja sitä voi laiduntaa. Näillä tuotantoon hyödynnettävillä EFA-kesantoaloilla voi käyttää kasvinsuojeluaineita. Lisäksi alat voidaan hyväksyä viherryttämistuen viljelyn monipuolistamisen vaatimuksessa edelleen kesannoksi.

Kansallinen toimeenpano edellyttää valtioneuvoston asetuksen muuttamista. Asetusmuutoksen lausuntoaika on poikkeuksellisen lyhyt päättyen 28.3.2022, jotta muutos ehditään tehdä komission päätöksen edellyttämässä aikataulussa ja viljelijöille saadaan varmuus tästä muutoksesta nopeasti. Asetusmuutos on tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston yleisistunnossa 7.4.2022. Sitä sovellettaisiin takautuvasti tämän vuoden alusta alkaen.

Myöhemmin muutettaisiin täydentäviä ehtoja koskevaa valtioneuvoston asetusta, jotta viljelijä voi halutessaan lannoittaa tuotantoon käytettäviä EFA-kesantoaloja.

Ruokavirasto ohjeistaa erikseen siitä, miten viljelijä ilmoittaa tukihakemuksellaan ne EFA-kesannot, joita hän käyttää tuotantoon.

Ekologisen alan velvoite on voimassa ainoastaan Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnissa maatiloilla, joilla on yli 15 hehtaaria peltoalaa. Velvoitetta ei ole näiden alueiden tätä pienemmillä tiloilla, luonnonmukaista tuotantoa harjoittavilla tiloilla eikä nurmi-, kesanto- tai palkokasvivaltaisilla tiloilla. Vuonna 2021 EFA-kesantoa oli noin 20 000 ha.

Linkki lausuntopyyntöön

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 
Neuvotteleva virkamies Pia Lehmusvuori, p. 0295 16 2207, pia.lehmusvuori (at) gov.fi
Neuvotteleva virkamies Suvi Ruuska, p. 0295 16 2248, suvi.ruuska (at) gov.fi
 

EU ja kansainväliset asiat Ruoka ja maatalous