Hyppää sisältöön
Media

Lakimuutoksen myötä drooneja voi käyttää kasvinsuojeluaineiden levittämiseen koetoiminnassa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.10.2024 16.31
Tiedote
Adobe Stock

Kasvinsuojeluaineista annetun lain muutos astui voimaan 15.10. Muutos mahdollistaa droonien käytön kasvinsuojeluaineiden levittämisessä tutkimus- ja kehitystarkoituksiin sekä antaa valvontaviranomaiselle mahdollisuuden nopeasti reagoida mahdollisiin kasvinsuojeluaineita koskeviin laiminlyönteihin määräämällä seuraamusmaksu.

Kasvinsuojeluaineista annetun lain muutoksen myötä toimijat voivat nyt hakea lupaa kokeisiin, joissa kasvinsuojeluaineita levitetään drooneilla eli miehittämättömillä ilma-aluksilla. Lupa haetaan Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes) ja se myönnetään ainoastaan kokeisiin, joita tehdään tutkimus- ja kehitystarkoituksissa. Suomessa on jo pitkään ollut kiinnostusta droonien käyttöön, ja nyt avautuu mahdollisuus niiden käyttöön kasvinsuojeluaineiden levittämiseen koetoiminnassa. 

Kaasuttamalla levitettävien kasvinsuojeluaineiden käyttäminen edellyttää Tukesin myöntämää lupaa 

Viljasiilojen, laivojen ja konttien tuholaistorjunnassa käytettävät kaasuttamalla levitettävät kasvinsuojeluaineet on luokiteltu myrkyllisiksi niiden vaarallisten ominaisuuksien vuoksi. Näiden aineiden levittäminen vaatii erityistä taitoa ja osaamista, ja jatkossa levittäjiltä vaaditaan lupa Tukesilta sekä ilmoitus Tukesille ennen kaasutustyön aloittamista.  

Kasvinsuojeluaineita koskevien määräysten rikkomuksesta voidaan määrätä seuraamusmaksu 

Lakiin on lisätty hallinnollinen seuraamusmaksu, joka on jo käytössä useilla lainsäädännön sektoreilla. Seuraamusmaksulla pyritään ennaltaehkäisemään määräysten vastaista toimintaa ja estämään sen jatkaminen nopeasti ja tehokkaasti. Valvontaviranomainen voi esimerkiksi määrätä seuraamusmaksun, jos kasvinsuojeluaineen levitykseen käytetään ammattitoiminnassa välinettä, jota ei ole asianmukaisesti testattu. Lisäksi uutena pakkokeinona otetaan käyttöön internetsivuston tai sen osan sulkeminen, jos määräystenvastaisen kasvinsuojeluaineen myyntiä ei muilla keinoilla voida estää. 

Lakimuutokseen on myös lisätty säännökset, jotka täydentävät elintarvikeketjun virallista valvontaa koskevaa EU-lainsäädäntöä. Näihin kuuluvat toimivaltaisten viranomaisten, kuten Tukesin, Ruokaviraston ja Tullin nimeämiset. 

Lisätietoja

Johtava asiantuntija Tove Jern, p. 0295 162 318, etunimi.sukunimi(at)gov.fi