Metsäkeskusorganisaatio uudistuu
Hallitus on antanut esityksensä laiksi Suomen metsäkeskuksesta. Nykyiset kolmetoista metsäkeskusta fuusioidaan yhdeksi valtakunnalliseksi metsäkeskukseksi, johon siirretään myös osa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiossa tällä hetkellä hoidettavista tehtävistä. Tasavallan presidentin on määrä antaa lakiesitys eduskunnalle perjantaina.
Koko maan kattavalla, uudella metsätalouden kehittämis- ja toimeenpano-organisaatiolla tulee olemaan vahva strateginen rooli metsiin liittyvien elinkeinojen edistäjänä. Uusi valtakunnallinen metsäkeskus mahdollistaa toimintaprosessien tehostamisen, niiden laadun parantamisen ja resurssien käytön tarkoituksenmukaisella tavalla yli nykyisten metsäkeskusrajojen.
Nykyisten metsäkeskusten liiketoiminta eriytetään selkeästi Suomen metsäkeskuksen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta siirtymäajan kuluessa, viimeistään vuoden 2014 loppuun mennessä.
Suomen metsäkeskuksessa tulee olemaan julkisen palvelun yksikkö ja liiketoimintayksikkö. Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikölle myönnetään vuosittain valtionapua ja se hoitaa alueyksiköineen metsätaloutta koskevia edistämis- ja hallintotehtäviä. Uudistuksella tehostetaan ja yksinkertaistetaan metsähallintoa sekä taataan mahdollisimman hyvä ja yhdenmukainen palvelu maan eri osissa.
Suomen metsäkeskus tulee olemaan osa välillistä valtionhallintoa ja se toimii maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa ja sen suorassa tulos- ja resurssiohjauksessa.
Jatkossa kehitetään yli hallinnollisten rajojen tehtävää yhteistyötä sekä aluetasolla että valtakunnallisella tasolla. ELY-keskusten ja maakunnan liittojen edustus metsäkeskuksen alueellisissa neuvottelukunnissa sekä metsäkeskuksen aluejohtajien osallistuminen ELYjen johtoryhmän työhön mahdollistavat metsähallinnon integroitumisen muuhun hallintoon.
Lakiesityksen mukaan Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio tulee jatkamaan metsätalouden kehittämis- ja asiantuntijaorganisaationa. Se tuottaa palveluita sekä maa- ja metsätalousministeriölle että muille tahoille. Tarkoituksena on organisoida Tapion toiminta vuoden 2014 loppuun mennessä valtion kokonaan omistamaksi yhtiöksi.
Uudistus koskettaa noin 1 150 henkilöä eri puolilla maata.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriössä:
metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen, p. 09 160 52415, 040 751 8436