Hyppää sisältöön
Media

Oikein merkitty juhannuslohi on kestävästi pyydetty

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2017 8.27
Tiedote

Tänä vuonna kuluttajat voivat ensimmäistä kertaa varmistaa, että heidän ostamansa itämeren lohi on kestävästi pyydetty. Kalastajat kiinnittävät jatkossa jo veneessä lohiin merkin, jonka tulee pysyä kokonaisina myytävissä kaloissa aina myyntihetkeen asti. Merkistä ilmenee muun muassa lohen pyytäneen kaupallisen kalastajan nimi ja hänen tunnuksensa.

Tämän vuoden alussa lohen kalastuksessa otettiin käyttöön toimijakohtaiset kalastuskiintiöt. Jokaiselle kalastajalle on siis myönnetty oma, henkilökohtainen lohikiintiö. Lohet merkitään, jotta kiintiöiden käyttöä voidaan valvoa. 

– Uusi merkintäjärjestelmä on merkittävä parannus. Se tehostaa kalastuksenvalvontaa ja auttaa kuluttajia suosimaan rannikkokalastajien kestävästi pyytämää itämeren lohta, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Kalastajat pitävät merkin käyttöönottoa onnistuneena ratkaisuna.

– Toivon että merkintä parantaa säädösten mukaan toimivien ammattilaisten asemaa markkinoilla, toteaa kalastaja Sami Veneranta Selkämereltä.

– Myös harmaa kauppa vähenisi, jos asiakkaat ostaisivat vain merkittyä kaupallisen kalastajan lohta, toteaa kalastaja Timo Matinlassi Perämereltä.

– Lohimerkin käyttöönotto on erinomainen innovaatio, joka takaa nimenomaan saaliin jäljitettävyyden ja laillisuuden. Kestävät kalastuskiintiöt ovat edelleen tärkein instrumentti lohikantojen palauttamisessa, sanoo Sampsa Vilhunen WWF Suomesta.

Lohenkalastuskausi on parhaillaan käynnissä Manner-Suomen rannikoilla ja joissa.

Lisätietoja:      
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, maa- ja metsätalousministeriö, orian.bondestam(at)mmm.fi, p. 0295 162 494
toimitusjohtaja Kim Jordas, Suomen Ammattikalastajaliitto, kim.jordas(at)sakl.fi, p. 0400 720 690
toiminnanjohtaja Vesa Karttunen, Kalatalouden keskusliitto, vesa.karttunen(at)ahven.net, p. 050 3850 875
ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi, sampsa.vilhunen(at)wwf.fi, p. 040 550 3854

Jari Leppä Kalat