Hyppää sisältöön
Media

Vieraslajilain lausuntoyhteenveto valmistunut – lakiesitys syksyllä eduskuntaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 4.7.2024 13.55
Uutinen
Kurtturuusu lisätiin kansalliseen vieraslajiluetteloon jo vuonna 2019.

Hallituksen esitys vieraslajilain muutoksesta oli lausuntokierroksella 10.4.2024–22.5.2024. Lausuntoja annettiin yhteensä 23 kappaletta. Vieraslajilain muuttamista koskevan esityksen taustalla on Orpon hallituksen hallitusohjelman (2023) kirjaukset vieraslajien torjunnan tehostamisesta sekä luonnon monimuotoisuuden vahvistamisesta arvokkaan suomalaisen luonnon turvaamiseksi.

Esityksessä ehdotetaan uutta entistä tehokkaampaa vieraslajinisäkkäiden pyyntimenetelmää ja pidennystä kansallisesti haitallisiin vieraslajeihin liittyviin siirtymäaikoihin. Nämä toimenpiteet vahvistaisivat luonnon monimuotoisuutta sekä tehostaisivat vieraslajien torjuntaa.

Lausuntokierrokselle lähetetty vieraslajilain muutos mahdollistaisi droonin käytön vieraslajinisäkkäiden jäljittämisessä nisäkkäitä pyydettäessä. Droonin käytön mahdollistaminen tehostaisi erityisesti supikoiran pyyntiä. Kyseessä olisi poikkeus metsästyslain säännöksistä.

Samalla laissa kansalliseen vieraslajiluetteloon lisättävien vieraslajien siirtymäajan enimmäispituutta pidennettäisiin nykyisestä kahdesta vuodesta viiteen vuoteen.

Enemmistö lausunnonantajista piti vieraslajilakiin ehdotettuja muutoksia tarpeellisina ja kannatti esitysluonnoksen tavoitteita. Muutama lausunnonantaja esitti lausunnossaan kriittisiä huomioita esitysluonnokseen.

Vieraslajinisäkkäiden pyynti drooneilla katsottiin monessa lausunnossa tarkoituksenmukaiseksi tavaksi tehostaa vieraslajinisäkkäiden torjuntaa. Supikoirakannan tehokasta rajoittamista pidettiin tärkeänä muun muassa vesilintu- ja metsäkanalintukantojen suojelemiseksi. Useampi lausunnonantaja kantoi huolta droonien mahdollisista vaikutuksista pesiviin lintuihin. Monessa lausunnossa esitettiin, että drooneilla pyyntiä tulisi välttää lintujen pesintäaikana.

Uusien vieraslajien siirtymäajan pidentämiseen liittyvä ehdotus herätti sekä myönteistä että kielteistä palautetta. Osa piti nykyistä kahden vuoden enimmäissiirtymäaikaa liian lyhyenä. Muutama lausunnonantaja suhtautui varauksella tai kielteisesti ehdotettuun viiden vuoden siirtymäaikaan. Kriittisiä kantoja perusteltiin muun muassa sillä, että viiden vuoden siirtymäaika mahdollistaisi lajien leviämisen tarpeettoman kauan ja vaikeuttaisi vieraslajeista aiheutuvien haittojen ehkäisyä.

Esitystä muokataan lausuntopalautteen perusteella. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa syksyllä 2024.

Lisätiedot: Hallitussihteeri Karin Cederlöf, p. 0295162063, etunimi.sukunimi@gov.fi

Linkki: Lausuntoyhteenveto maa- ja metsätalousministeriön verkkosivulla

Luonto ja ilmasto Vieraslajit