Hyppää sisältöön
Media

Espanjansiruetanan ja monen muun haittalajin torjuntaa halutaan tehostaa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.2.2018 16.11
Tiedote
Kuva: Pekka Malinen, CC-BY-NC-4.0

Espanjansiruetana on aiheuttanut tuhoja kotipuutarhoissa ja viljelyksillä. Nyt sen leviämistä erityisesti maa-ainesten sekä taimien ja muiden kauppapuutarhatuotteiden mukana pyritään estämään entistä tehokkaammin. Samoin moni muu haittalaji, kuten kurtturuusu ja komealupiini sekä pohjoisamerikkalaiset maaoravat, esitetään lisättäväksi uusien torjuttavien vieraslajien luetteloon.

Vieraslajeilla tarkoitetaan eläimiä, kasveja ja muita eliöitä, jotka ihminen on tuonut niiden luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle. Vieraslajia pidetään haitallisena erityisesti, jos se uhkaa luonnon monimuotoisuutta.

Ehdotus uudeksi kansalliseksi vieraslajiluetteloksi lausuntokierrokselle

Ehdotus uudeksi kansalliseksi vieraslajiluetteloksi on tänään 27.2.2018 lähetetty lausuntokierrokselle. Kansalliseen vieraslajiluetteloon lisätään uusia haitallisia lajeja, joiden leviämistä Suomessa halutaan torjua. Luetteloon lisättäisiin yhdeksän haitallista vieraskasvilajia sekä kolme eläinlajia ja yksi uusi eläinlajiryhmä. Luettelosta säädetään valtioneuvoston asetuksella, jonka on tarkoitus tulla voimaan loppukeväästä 2018.

Espanjansiruetanan lisäksi kansalliseen luetteloon lisättäisiin uusina eläinlajeina leopardisammakko, hyppysammakko sekä eläinryhmänä maaoravat. Sammakkoeläinten siirtely maasta toiseen lisää vakavien tautien leviämistä alkuperäisiin sammakkolajeihin. Pohjoisamerikkalaiset maaoravat voivat luontoon päästessään uhata Suomen luonnon monimuotoisuutta esimerkiksi syömällä maassa pesiviä lintuja tai kilpailemalla alkuperäisen oravalajiston kanssa.

Kasveista luetteloon lisättäisiin uusina haitallisina vieraslajeina alaskanlupiini, hamppuvillakko, tarhatatar (ent. hörtsätatar), japanintatar, sahalinintatar (ent. jättitatar), kanadanvesirutto, komealupiini, kurtturuusu sekä lännenpalsami. Alaskanlupiini, hamppuvillakko, tarhatatar ja lännenpalsami eivät ole levinneet laajasti Suomeen, joten niiden torjuminen tässä vaiheessa on vielä helpompaa ja halvempaa. Japanintatar, sahalinintatar, kanadanvesirutto, komealupiini ja kurtturuusu sen sijaan ovat jo hyvin laajalle levinneitä vieraskasveja Suomessa. Niidenkin haittavaikutuksia on silti edelleen tärkeää ja myös mahdollista vähentää.

Kansalliseen luetteloon voidaan ottaa lajeja, joista voi aiheutua vahinkoa Suomen luonnonvaraiselle eliöstölle tai vaaraa ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle. Luetteloon otettuja lajeja ei saa tuoda Suomeen eikä kasvattaa tai myydä täällä. Lajien päästäminen ympäristöön on kielletty.

Lemmikkieläimen voi pitää

Joitakin kansalliseen luetteloon lisättäviä lajeja pidetään tällä hetkellä seura- ja harrastuseläiminä. Eläimet, jotka on saatu lemmikeiksi ennen luettelon voimaantuloa, voidaan pitää niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Omistajien tulee kuitenkin estää eläinten lisääntyminen ja pääsy ympäristöön.

Nykyisessä luettelossa on haitallisena eläinvieraslajina myös koirasusi, jolla tarkoitetaan suden ja kesykoiran risteymiä neljässä ensimmäisessä sukupolvessa. Koirasusien tuonti Suomeen on tällä hetkellä kiellettyä. Ehdotuksen mukaan kiellettäisiin myös koirasusien kasvattaminen ja myynti sekä uusien koirasusien ottaminen lemmikeiksi. Koirasutta koskisivat siten samat rajoitukset kuin muitakin haitallisia eläinvieraslajeja. Ehdotuksen tavoitteena on suojata susikannan geneettistä puhtautta.

Nykyinen kansallinen luettelo haitallisista vieraslajeista on ollut voimassa vuoden 2016 alusta. Ehdotetun täydennyksen jälkeen kansallisessa luettelossa olisi 16 lajia, kahdeksan lajiryhmää sekä yksi risteymä. Kansallisen luettelon lisäksi Suomessa on voimassa Euroopan unionin luettelo haitallisista vieraslajeista. EU:n luettelossa on tällä hetkellä 49 lajia.

Kansallista vieraslajiluetteloa on valmisteltu asiantuntijaryhmässä alan viranomaisten, tutkimuslaitosten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Sekä EU:n vieraslajiluetteloa että kansallista luetteloa tarkistetaan ja täydennetään tarpeen mukaan.

Ehdotusta täydennetystä kansallisesta vieraslajiluettelosta voi kommentoida Lausuntopalvelu.fi –palvelun kautta

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen, p. 0295 16 2456, pekka.kemppainen(at)mmm.fi
neuvotteleva virkamies, Johanna Niemivuo-Lahti, p. 0295 16 2259, johanna.niemivuo-lahti(at)mmm.fi (paikalla 5.3. alkaen)

Katso myös:

Kansallinen vieraslajiportaali www.vieraslajit.fi
Vieraslajilaki

EU:n vieraslajiluettelo:
Euroopan unionin kannalta merkityksellisten haitallisten vieraslajien luettelo
Haitalliset vieraslajit (EU)