Hyppää sisältöön
Media

Maaseutuverkostoon osallistumalla saa tietoa hyvistä käytännöistä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 18.4.2007 10.40
Tiedote -

Suomi on käynnistämässä uutta maaseutuverkostoa ja maaseutuverkostoyksikköä ensimmäisten jäsenmaiden joukossa. Maaseutuverkostoyksikkö aloittaa toimintansa 1.5.2007. Verkosto koostuu maaseudun kehittämisohjelmien eri toimijoista.

Suomessa toteutetaan alkavalla kaudella 2007-2013 yhteensä reilun 7 miljardin euron Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja 62 miljoonan euron Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelma. Ohjelmien rahoituksesta osa tulee EU:sta ja osa kansallisista varoista.

Maaseutuverkoston tavoitteena on parantaa ohjelman toimijoiden välistä tiedon kulkua ja siten tukea Suomessa toteutettavien ohjelmien keskeisten tavoitteiden toteutusta. Tavoitteina ovat maa- ja metsätalousalan kilpailukyvyn, ympäristön ja maaseudun tilan, maaseutualueiden elämänlaadun ja elinkeinojen kehittäminen sekä paikallisten leader-ohjelmien toteutus. Maaseutuverkostoyksikkö välittää tietoa hyvistä ideoista ja käytännöistä, parantaa toimijoiden välistä tiedonkulkua sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Maaseutuverkosto pyrkii tasapuolisuuteen niin alueiden kuin eri toimintalinjojen välillä. Yksi keskeinen ja yhteinen asia kaikille on teema ’hyvät käytännöt’ ja niiden levittäminen. Hyvät käytännöt voivat edistää muun muassa hyvää maaseudun rakentamista tai perinnebiotooppien säilyttämistä. Maaseutuverkosto pyrkii tuottamaan siihen osallistuville tahoille lisäarvoa jakamalla kahden ohjelmakauden aikana hyviksi havaittuja malleja, mutta myös tuomalla uusia avauksia.

Suomi luo maaseutuverkostolle komission linjausten mukaisesti oman toimintamallinsa, mikä kiinnostaa myös muita EU:n jäsenmaita. Euroopan unionin yhteinen maaseutuverkostoyksikkö aloittaa todennäköisesti vuoden 2008 loppupuolella.

Kevään aikana on käyty laaja maaseutuverkoston sidosryhmäneuvottelukierros. Sidosryhmäneuvottelujen ja tänään pidetyn avoimen kuulemistilaisuuden kommenttien ja palautteen perusteella täydennetään maaseutuverkoston toiminta- ja vuosisuunnitelmat.

Maaseutuverkostoyksikön toimintaa ohjaa ohjausryhmä ja vetäjänä toimii maaseutuverkoston johtaja. Lisäksi yksiköllä on neljästä seitsemään asiantuntijaa. Osa laajaan työkenttään kuuluvista tehtävistä tehdään itse, osa kilpailutetaan ja osa toteutetaan kumppanuussopimuksin. Maaseutuverkostoyksikkö voi perustaa toimintansa tueksi myös erilaisia työryhmiä, joissa toimijat pääsevät asiantuntemuksellaan vaikuttamaan asioihin.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
suunnittelija Mari Kempas, p. (09) 160 52261, 040 548 9221
suunnittelija Päivi Kujala, p. (09) 160 52315, 040 548 9227

Maaseutuverkoston verkkosivut avautuvat 1.5. osoitteessa www.maaseutu.fi