Hyppää sisältöön
Media

Esittelyssä vesioikeudellisten asioiden parissa työskentelevä Vilja Klemola

Julkaisuajankohta 14.1.2022 15.01

"Lainvalmistelu on merkityksellistä työtä"

Lainvalmistelu on yksi valmistuvan oikeustieteilijän mahdollinen urapolku. Sille päätyi Vilja Klemola, joka on usean harjoittelu- ja virkapestin jälkeen juuri aloittanut lainsäädäntöneuvoksena maa- ja metsätalousministeriössä. Työtä vesiasioiden parissa hän on tehnyt MMM:ssä maaliskuusta 2021 saakka.

Vesioikeudellisista asioista on tullut Klemolan keskeinen osaamisalue. Hän sai niihin tuntumaa jo harjoittelujaksollaan ja sen jälkeen työssä liikenne- ja viestintäministeriössä ja ensimmäisessä vakivirassaan ympäristöministeriössä sekä vielä virkaharjoittelussa EU:n komissiossa ennen siirtymistään maa- ja metsätalousministeriöön.

Vesitalousjuristille kuuluu MMM:ssä kaikki ”märkä” lainsäädäntö: mm. vesihuolto, tulvariskien hallinta, patoturvallisuus ja rajavesikysymykset. ”Olen päässyt työskentelemään jo usean eri osa-alueen parissa”, Klemola kertoo.

Vilja Klemola on löytänyt paikkansa valtionhallinnossa jo varsin nuorena. Kansainvälisistä kysymyksistä kiinnostunut Klemola haki ja pääsi harjoitteluun ulkoministeriöön ja myöhemmin liikenne- ja viestintäministeriöön, josta löytyi sitten suoraan ensimmäinen työpaikkakin.
”Olin opiskeluaikoina kiinnostunut kansainvälisestä oikeudesta ja perus- ja ihmisoikeuksista, ja olin ehkä vähän maailmanparantaja. Jossain vaiheessa tajusin, että ministeriössä voi päästä tekemään tehtäviä, jotka tuntuvat itsestä merkityksellisiltä.”

”Koen että pääsin harjoittelijana tekemään oikeitakin töitä, näin miten hommat toimivat ja pääsin vähän sisään lainsäädäntötyöhönkin. Korkeakouluharjoittelut olivat hyviä kokemuksia myöhempiä töitä ajatellen.”

”Vesi on meidän” on kiinnostava lainsäädäntöprojekti

Klemolan nykyiseen työhön kuuluu lainvalmistelua ja asiantuntija-avun antamista oikeudellisissa asioissa. Työtä hän tekee luonnonvaraosaston oikeudellisessa yksikössä. Yksi iso kokonaisuus Klemolan työpöydällä on vesihuollon yksityistämisen kieltoa vaativasta ”Vesi on meidän” -kansalaisaloitteesta alkunsa saanut lainsäädäntöprojekti. Aloite sai eduskunnassa yksimielisen kannatuksen. 

”Se on haastava kokonaisuus. Meillä ei ole esimerkkejä aloitteen edellyttämästä lainsäädännöstä, vastaavanlaista yksityistämisen kieltoa ei ole aiemmin toteutettu. Itselleni se on osaamisen kehittymisen ja kasvun paikka”, hän pohtii.

Klemola tuli MMM:ään suoraan virkaharjoittelusta Brysselistä. Aikaa EU-pääkaupungissa hän luonnehtii erikoiseksi. Työ komissiossa liittyi merten suojeluun ja vesiteollisuuteen ja oli hänen mukaansa arvokas kokemus. Koronan takia hän teki töitä kuitenkin lähes tyystin asunnostaan käsin. Viikonloppuisin hän teki kävelyretkiä kämppiksensä kanssa, muuten tehtiin töitä. Pandemiarajoituksista huolimatta hän pystyi kokemaan, miten komissio toimii ja millainen organisaatio se on.

Kokemuksensa perusteella Klemola rohkenee suositella virkauraa nuorille juristeille. ”Siinä näkee syvälle, ja näkee asian kaksi puolta: toisaalta asioiden poliittisen ulottuvuuden, ja toisaalta lainsäädäntöulottuvuuden. Tyhjiössähän lakeja ei valmistella vaan siihen vaikuttaa aina ympäröivä yhteiskunta ja poliittinen ilmapiiri.”

Virkauralla Klemolan on yllättänyt se, miten paljon työ on eri intressien tasapainottamista, ristivetoa, ja kuinka paljon on tehtävä kompromisseja. ”On vaikea nähdä ulkoapäin, kuinka paljon erilaisia tuulia yhteiskunnassa puhaltaa”, hän sanoo.

Miten olet viihtynyt maa- ja metsätalousministeriössä?

”Tosi hyvin. Työ on varsin samankaltaista eri ministeriöissä. Lähimpien kollegojen kanssa on kiva tehdä töitä. Käsitys harmaasta ja kuivakkaasta työpaikasta ei vastaa minun käsitystäni. Olen itse ulospäin suuntautunut ja tykkään tehdä töitä ihmisten kanssa, ja olen hyvä hahmottamaan kokonaisuuksia ja suuria linjoja. Toisaalta on hyötyä siitäkin, jos on yksityiskohtiin perehtyjä.”

”Tiedän, että maa- ja metsätalousministeriötä kohtaan on ennakkoluuloja ympäristöasioissa. Täällä joutuukin joskus tasapainoilemaan asioiden eri puolien kanssa, mutta ei koko maa- ja metsätalousministeriön virkakoneisto ole ympäristöasenteiltaan ongelmallinen – vaikka sellaisen käsityksen voi saada julkisuudesta. Työkaverini ovat hyvin omistautuneita työlleen, ja he pyrkivät parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen asioissa, joihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja.”

Vilja Klemola toivoo, että ”pakollinen” etätyö loppuisi pian.  Etätyön teko-olosuhteet eivät usein ole optimaaliset pienessä kodissa. ”Kävin toimistolla heti kun siihen syksyllä tuli tilaisuus, nyt olen taas suosituksen mukaan kotona.”

Vapaa-aikaan kuuluvat mm. museot, teatteri ja elokuvat, toisaalta luonto ja mökkeily ovat Klemolalle tärkeitä ja hän pitää sienestyksestä ja marjastuksesta. ”Olen identiteetiltäni aika kansainvälinen ja nautin matkustamisesta, mutta viime vuosina olen miettinyt yhä enemmän matkustamisen ympäristövaikutuksia”, Klemola sanoo.