Hyppää sisältöön
Media

Helsinkiin suunniteltu kansainvälinen kasvinterveyskonferenssi perutaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.2.2021 13.57
Tiedote
Koloradonkuoriainen on perunan tuholainen.

Helsinkiin ensi kesäksi suunniteltu kansainvälinen Kasvinterveyskonferenssi perutaan. Elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) jäsenvaltioiden, kansainvälisen kasvinsuojeluyleissopimuksen (IPPC) sopimusosapuolten, kasvinsuojelualan sidosryhmien ja FAO:n virkamiesten edustajat kokoontuivat 2. helmikuuta keskustelemaan kansainvälisen kasvinterveysvuoden toimintasuunnitelmasta ja päätyivät tällaiseen ratkaisuun.

Kansainvälinen ohjauskomitea keskusteli siitä, miten Kasvinterveysvuosi etenee 1. heinäkuuta 2021 suunniteltuun päätökseen saakka ottaen huomioon FAO:n hyväksymän jatkoajan kasvinterveyden edistämiseksi meneillään olevasta covid-19-pandemiasta huolimatta. 
Kasvinterveyskonferenssi oli tarkoitus järjestää Helsingissä 28. kesäkuuta - 1. heinäkuuta 2021. Peruutuspäätös tehtiin yhdessä Suomen kanssa jatkuvien matkustusrajoitusten, uusien covid-19-muunnosten ja rokotustilanteen vuoksi.

”Kasvinterveys osana globaalia ruuantuotantoa on yhä ajankohtaisempi teema. Ensi vuonna mahdollisuudet järjestää kansainvälinen konferenssi ovat varmasti paremmat ja kasvinterveys voi saada sille kuuluvan arvon kasvinterveyspäivän ympärille rakennetun ohjelman muodossa”, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntijan ja kansainvälisen IYPH-ohjauskomitean puheenjohtajan Ralf Lopianin mukaan on valitettavaa, ”ettei covid-19-pandemia salli meidän nähdä kasvotusten ja hyötyä vuorovaikutuksesta henkilökohtaisesti”.
”Koska Helsingin konferenssi peruutetaan, suosittelemme, että ensimmäinen kansainvälinen kasvinterveyskonferenssi siirretään pidettäväksi 12. toukokuuta 2022, jolloin toivottavasti voitaisiin viettää myös ensimmäistä kansainvälistä kasvinterveyspäivää”, Lopian toteaa.

Valmistellakseen konferenssia IYPH-ohjauskomitea päätti järjestää temaattisia webinaareja. Seminaarisarjan käynnistää ilmastonmuutoksen vaikutuksia kasvinterveyteen koskevan tutkimusraportin virtuaalinen julkaiseminen 1. kesäkuuta. Seuraavat webinaarit, jotka pidetään 29. ja 30. kesäkuuta, keskittyvät elintarvikejärjestelmiin ja ilmastonmuutokseen. Kolmas webinaari, joka on suunniteltu pidettäväksi lokakuussa, käsittelee kasvintuhoojien torjumisjärjestelmiä.

Joulukuussa järjestetään neljäs seminaari, jonka aiheena on kasvinterveyden sekä hedelmien ja vihannesten välinen synergia kansainvälisen hedelmien ja vihannesten vuoden 2021 kunniaksi.
YK:n yleiskokous julisti vuonna 2018 vuoden 2020 kansainväliseksi Kasvinterveysvuodeksi lisätäkseen maailmanlaajuista tietoisuutta siitä, miten kasvinterveyden suojelu voi auttaa vähentämään nälänhätää ja köyhyyttä, suojelemaan ympäristöä ja vauhdittamaan taloudellista kehitystä.

Tietoa kansainvälisestä Kasvinterveysvuodesta

Lisätietoja MMM:stä:

Erityisasiantuntija Ralf Lopian p. +358 40 596 5698
Yksikön päällikkö Taina Aaltonen p. + 358 46 9231687