Hyppää sisältöön
Media

Kouluruokaohjelman kiinnostavimmat
Limingassa oppilaille maistuu maksuton välipala

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.9.2023 15.16
Uutinen
Limingalla oppilaat kokoavat mieleisensä välipalan linjastolta.

Limingassa oppilaille tarjotaan pitkinä koulupäivinä maksuton välipala. Kokemukset ovat osoittaneet sen hyödylliseksi.

- Opettajat ovat antaneet palautetta, että oppilaat jaksavat opiskella paremmin iltapäivän viimeisillä tunneilla. Myös harrastuksiin siirtyminen suoraan koulupäivän jälkeen on helpompaa, kun ei ole niin nälkäinen. Välipalaruokailu lisää myös mukavasti yhteisöllisyyttä, kertovat liikelaitosjohtaja Sami Tuohimaa ja ruokapalveluesimies Johanna Sarajärvi Limingan kunnan ruokapalveluista.

Välipalat on saatu sovitettua joustavasti koulun arkeen. Kunnan suurimmassa koulukeskuksessa, Liminganlahden yhtenäiskoululla, välipalaa nauttii päivittäin noin 350 oppilasta, joka on noin 35% koulun koko oppilasmäärästä. Opetushenkilöstö varmistaa välipalaan oikeutetut oppilasryhmät lukujärjestysten perusteella ja osallistuu välipalaruokailun valvontaan.

Välipala tarjotaan ruokasalissa lounaan tapaan linjastosta. Tarjolla on päivittäin leipää, maitoa, tuorepalaa ja kiertävän välipalalistan mukaisesti esimerkiksi marjapuuroa tai rahkaa, joista jokainen voi koostaa itselleen mieluisan kokonaisuuden. Lisäksi tarjolla voi olla lounaalta ylijääneitä tuotteita, jolloin myös hävikkiä saadaan minimoitua.

Kouluruokailu on tehty helposti lähestyttäväksi

Toimivan välipalaratkaisun lisäksi koululounas on Limingassa suosittu ja suurin osa oppilaista osallistuu siihen.

- Olemme pyrkineet tekemään kouluruokailun helposti lähestyttäväksi ja positiiviseksi tapahtumaksi sekä saaneet kytkettyä sitä opetukseen erilaisin keinoin, Tuohimaa kertoo.

Ruokailussa oppilaita ohjataan lautasmallin mukaiseen ruokailuun, mutta esimerkiksi kappaletuotteiden kohdella ei käytetä määrärajoituksia. Oppilaat voivat vaikuttaa ruokalistan sisältöön maisteluraadeissa, joissa he saavat tehdä päätöksiä ruokalistalle valittavista vaihtoehdoista. Kouluruokailusta on tehty myös infovideoita, jotka sisältävät tietoa muun muassa ruuan raaka-aineiden alkuperästä. Lisäksi oppilaiden kanssa tuotetaan kouluruoka-aiheista sisältöä kunnan somekanaviin.

Kouluruuan tehtävä on tukea oppilaiden hyvinvointia ja oppimista. Jos se syystä tai toisesta ei maita eikä välipalaa ei ole tarjolla, oppilaiden mukaan suunta on usein lähikaupan herkkuhyllyt. Näin menetetään kouluruokailun terveyttä edistävä tarkoitus ja samalla tärkeä yhteisöllinen hetki koulupäivässä.

- Talouden tasapainottamisesta ruokapalveluiden viesti on, ettei kouluruokailusta saisi karsia. Maistuva ja täysipainoinen kouluruoka välipaloineen on ennen kaikkea sijoitus tulevaisuuteen, muistuttaa Tuohimaa.

Teksti ja kuva: Kouluruokakoordinaattori Virpi Kulomaa, Viestintävalkea Oy, p. 0405928752, virpi@viestintavalkea.fi 

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Auli Väänänen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 5162 031
 

Ruoka ja maatalous