Hyppää sisältöön
Media

Maarianhaminassa keskusteltiin monipuolisesti ruokaketjun kestävyydestä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2021 13.09
Uutinen

Maa-ja metsätalousministeriön rahoittama Kestävästi pellolta pöytään –seminaari pidettiin 8. lokakuuta Maarianhaminassa. Seminaari on osa Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen puheenjohtajuusvuoden ohjelmaa. Pohjoismaiset alustajat käsittelivät puheenvuoroissa ruoka-alan kestävyysnäkökulmia omista lähtökohdastaan.

Kriisien, kuten Covid 19:n, vaikutusta ruokailutottumuksiin valaisi ruokakulttuuriasiantuntija, dosentti Richard Tellström. Tutkimusten mukaan perinteinen ruoka kiinnostaa nyt aiempaa enemmän, verkkokaupat kukoistavat ja kotona laitetaan jälleen ruokaa. Ihmisten välillä on kuitenkin eroja. Kun toiset ovat muuttaneet elämäntapojaan terveellisempään suuntaan, niin toiset syövät entistä enemmän epäterveellistä ruokaa.

Sweden Food Arenan Marie Gidlundin mukaan elintarvikesektori on kuluvan vuosikymmenen uusi kasvumoottori. Hänen mukaansa Pohjoismailla on fantastiset mahdollisuudet tuottaa hyvää ruokaa niin puhtaan ympäristömme kuin innovaatio-osaamisemme ansiosta. Sara Jervfors MatLust –nimisestä EU-hankkeesta puolestaan kertoi Tukholman alueen kestävyystyöstä. Hanke tarjoaa pienille ja keskisuurille ruoka-alan yrityksille ilmaisia kehitysohjelmia Diet for a green planet –konseptin mukaisesti.

Mattias Eriksson Ruotsin maatalousyliopistosta tutkii hävikkikysymyksiä. Hänen mukaansa pandemia on merkittävä stressitesti ruokajärjestelmän toimivuudelle. Baltic Sea Action group taas pyrkii Itämeren alueen ekologisen tasapainon palauttamisteen. Projektipäällikkö Anne Antman kertoi maatalousmaan hiilensidonnan edistämisestä. Työtä viedään Suomen ruotsinkielisillä alueilla eteenpäin koulutuksella, seminaareilla, peltopäivillä ja pienryhmätoiminnalla.

Niko Micklin, VisitÅland ja MatÅland 2022, kertoi Ahvenanmaan monipuolisesta työstä kestävän ruokamatkailun saralla. Matkailusektori on Ahvenanmaalla erittäin tärkeä toimiala. Monet alan yritykset ovat jo saaneet Green Key -kestävyyssertifikaatin tai pohjoismaisen Joutsen –ympäristömerkin merkiksi kestävästä toiminnastaan. Projektipäällikkö Erika Gustafsson, Educating Professionals on Islands in GastroTourism, valaisi matkailijoiden ruokailukokemuksia. Matkailijat ovat usein hyvin kiinnostuneita perinteisestä paikallisesta ruuasta ja juomasta, ja Ahvenanmaalla on paljon tarjottavaa tällä sektorilla!

Lopuksi projektipäällikkö Bettina Lindfors esitteli hiljakkoin aloitettua pohjoismaista keittiömanifestityötä. Vuonna 2004 laadittu manifesti on Pohjoismaiden ministerineuvoston Ny nordisk mat/Uusi pohjoismainen ruoka –ohjelman strateginen perusta. Sitä tuoreutetaan nyt niin, että ruoka-alan vastuullisuuden eri osa-alueet otettaisiin huomioon siinä entistä vahvemmin. Manifesti katalysoi ruoka-alan pohjoismaista vuoropuhelua ja luo siihen arvopohjaa. Tuoreutustyössä kuullaan erityisesti nuoren ammattilaissukupolven näkemyksiä kestävyydestä ja luodaan työkalu vuoropuhelulle. Tuoreuttamisprosessi sisältää osallistavia seminaareja, työpajoja, verkostoitumistilaisuuksia, viestintää ja dialogia Pohjoismaissa vuosina 2021–2022

Hybridimuotoinen seminaari, jota toiminnanjohtaja Lotta Nummelin luotsasi, järjestettiin Högskolan på Ålandin kanssa osana Artesaaniruoka 2021 –tapahtumaa.

Voit katsoa seminaarin tallenteen YouTubesta.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Seija Ahonen-Siivola, markkinayksikkö, maa- ja metsätalousministeriö, seija.ahonen-siivola(a)gov.fi

erityisasiantuntija Petri Koskela, maa- ja metsätalousministeriö, petri.koskela(a)gov.fi