Hyppää sisältöön
Media

Maatalouden rahoitusta selvittänyt työryhmä: Maatilainvestointeihin liittyville takauksille tarve myös jatkossa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.2.2017 12.01
Tiedote

Maatalouden investoinneissa tarvitaan avustusten lisäksi jatkossakin takauksia, jotta tukea pystytään kohdentamaan aktiiviviljelijöille ja osaltaan pienennetään investointeihin liittyviä riskejä, toteaa rahoitusjärjestelyjä selvittänyt työryhmä raportissaan. Loppuraportti luovutettiin maa- ja metsätalousministerille 16.2.

Työryhmän tehtävänä oli selvittää maatalouden investointeihin liittyvän takausjärjestelmän kehittämismahdollisuuksia koskien sekä kuluvaa että tulevaa rahoituskautta. Osana toimeksiantoaan työryhmä selvitti myös EU:n rahoitusvälineiden tarjoamia mahdollisuuksia maatalouden investointien rahoituksessa.

Maatilojen investointien keskikoko on ollut jatkuvassa kasvussa. Tuottavuuspaineiden noustessa tuotantoyksiköiden koon kasvun ennakoidaan edelleen jatkuvan.

– Pidämme erittäin tärkeänä, että maatalousinvestointien yhtenä rahoitusvälineenä on käytettävissä takausjärjestelmä, joka helpottaisi maatalouden investointien rahoituksen järjestämistä. Investointien koon kasvaessa on perusteltua myös tarkastella, olisiko hankekohtaista takauksen enimmäismäärää mahdollista nostaa, toteaa työryhmän puheenjohtaja, maatalousneuvos Esko Juvonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Tarve tutkimukselle EU:n rahoitusvälineiden käyttöönoton vaikutuksista

Työryhmä katsoo, että käynnissä olevan ohjelmakauden osalta olisi perusteltua säilyttää nykyinen, maatilatalouden kehittämisrahaston (Makera) varoihin perustuva takausjärjestelmä, mutta järjestelmää tulisi kuitenkin kehittää. Samalla tulisi kiinnittää huomiota siihen, että takauksia myöntävien tahojen osaamisen kehittämisestä huolehditaan tulevassa hallinnon uudistuksessa.

Kun valmistaudutaan koko rakennetukijärjestelmän uudistukseen tulevalle ohjelmakaudelle, osana rakennetoimenpiteiden kokonaisuutta on tarkasteltava myös EU:n rahoitusvälineiden käyttöönottoa ja lisättävä niihin liittyvää osaamista sekä arvioitava niiden käyttöönoton vaikutuksia tutkimuksen avulla.

Takausten myöntämisvaltuutta voitava tarvittaessa nostaa

– Selvityksen perusteella vuosittaista takausten myöntämisvaltuutta maatilainvestointien rahoitukseen olisi tarvittaessa voitava nostaa nykyistä korkeammalle tasolle erillisin Makeran budjetointiin liittyvin päätöksin, kertoo Juvonen.

Tämä edellyttäisi myös Makerassa käytettävissä olevan pääoman määrän lisäämistä ja varautumista myös mahdollisiin takaustappioihin.

Maa- ja metsätalousministeriö asetti keväällä 2016 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvitellä keinoja maatilojen tilapäisten maksuvalmiusongelmien helpottamiseksi. Työryhmän väliraportissa esitettiin uuden väliaikaisen valtiontakausjärjestelmän käyttöönottoa maksuvalmiuslainoille sekä maksuhelpotuksia korkotuki- ja valtionlainoille.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Esko Juvonen, p. 029 516 2271, esko.juvonen(at)mmm.fi

Ruoka ja maatalous Tuet Tutkimus ja kehittäminen