Hyppää sisältöön
Media

METSO-ohjelma puolivälissä – Suojelu etenee aikataulussa

maa- ja metsätalousministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 24.2.2017 12.16
Tiedote

Vuonna 2008 käynnistynyt metsien monimuotoisuutta turvaava vapaaehtoinen METSO-ohjelma on puolivälissä. Vuoteen 2025 asti jatkuva ohjelma on saavuttanut tähän mennessä vajaat kaksi kolmasosaa kokonaissuojelutavoitteestaan.

Vuosina 2008–2016 METSO-ohjelman rahoituksella on perustettu uusia suojelualueita yksityisten maanomistajien, kuntien, seurakuntien ja yhtiöiden maille sekä hankittu alueita valtiolle luonnonsuojeluun noin 48 150 hehtaaria. Kun mukaan lasketaan vuonna 2015 valtioneuvoston METSO-periaatepäätöksellä 13 000 hehtaaria luonnonsuojeluun siirrettyjä Metsähallituksen maita, on ympäristöministeriön suojelutavoitteesta toteutunut nyt noin 64 prosenttia. Vuodelle 2025 asetettu tavoite on 96 000 hehtaaria. Jotta suojelutavoitteeseen päästään, kohteita tulee suojella keskimäärin 3 800 hehtaaria vuosittain ohjelman loppukauden aikana.

Luonnonsuojelulailla toteutunut suojelu 2008–2016 ja kokonaistavoite vuodelle 2025

METSO-ohjelmassa metsiä suojellaan myös kestävän metsätalouden rahoituslailla (Kemera) määräaikaisina ympäristötukikohteina. Kemeran avulla on nyt toteutettu ympäristötukisopimuksia 36 536 hehtaaria, luonnonhoidon suunnittelua 11 936 hehtaaria ja luonnonhoitotöitä 4 600 hehtaaria. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman tavoitteen mukaan ympäristötuella ja luonnonhoitohankkeilla on määrä turvata monimuotoisuutta 82 000 hehtaaria vuoteen 2025 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi vuotuisen suojelutason pitäisi olla yli 3 600 hehtaaria ohjelman loppuun saakka.

Toteutunut Kemera-suojelu 2008–2016 ja kokonaistavoite vuodelle 2025

Vuoden 2016 tavoitteet saavutettiin

Vuonna 2016 METSO-ohjelman kautta suojeltiin 5 305 hehtaaria metsää luonnonsuojelulailla ja 2 431 hehtaaria Kemeran avulla. Lisäksi Kemeran luonnonhoitotöitä suunniteltiin ja toteutettiin yhteensä 405 hehtaarilla. Kokonaistulos on jonkin verran viime vuotta pienempi, mutta ylittää ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön viime vuodelle asettamat suojelutavoitteet.

Luonnonsuojelulailla METSOssa perustettiin yksityisiä luonnonsuojelualueita noin 2 900 hehtaaria. Lisäksi valtio osti noin 2 300 hehtaaria luonnonsuojelutarkoitukseen. Määräaikaisia rauhoitussopimuksia tehtiin 59 hehtaarille.

Suojelu luonnonsuojelulailla 2008–2016

METSO eteni erityisesti Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) alueella (656 ha) ja Pohjois-Pohjanmaalla (645 ha). Viime vuodelle asetetut suojelutavoitteet ylittyivät lähes koko Suomessa.

Suojeltujen alueiden pinta-ala oli keskimäärin noin 11 hehtaaria. Eniten suojeltiin runsaslahopuustoisia kangasmetsiä sekä puustoisia soita ja soiden metsäisiä reuna-alueita.

Vuonna 2016 Kemeran puitteissa suojeltiin 2 431 hehtaaria, mikä on yli 1 000 hehtaaria enemmän kuin vuonna 2015. Eroa selittää myös Kemera-säädösten muutos ja sitä seurannut Metsäkeskuksen tietojärjestelmäuudistus, jonka vuoksi loppuvuonna 2015 tehdyt ympäristötukisopimukset siirrettiin vuodelle 2016. Ympäristötukikohteet olivat keskimäärin 3,5 hehtaaria, ja kohteista suurin osa oli pienvesien lähimetsiä ja runsaslahopuustoisia kangasmetsiä. Merkittävimpiä luonnonhoitotöitä olivat lehtojen hoito, pienvesien kunnostaminen sekä soiden ennallistaminen.

Kemera-suojelu 2008–2016

Vuonna 2017 METSO-ohjelman painotus Etelä-Suomessa

Vapaaehtoisuuteen pohjaava METSO tarjoaa maanomistajalle mahdollisuuden suojella metsäänsä luonnonsuojelulain nojalla korvausta vastaan, joko pysyvästi tai määräaikaisesti. METSO-ohjelmassa myös luonnonhoito on mahdollista, eikä toimenpiteistä aiheudu kuluja maanomistajalle. Metsän sopivuus METSO-kohteeksi arvioidaan jo alkuvaiheen kartoituksessa. Tämän jälkeen maanomistajan kanssa neuvotellaan suojelukeinosta. Saatuaan korvaustarjouksen maanomistaja tekee lopullisen päätöksen.

Vuonna 2017 METSO-ohjelmaa painotetaan entistä enemmän Etelä-Suomeen. Erityisesti pyritään tavoittamaan Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Hämeen, Pirkanmaan ja Kaakkois-Suomen metsänomistajia. METSO-ohjelman toteutus jatkuu kuitenkin myös muualla Suomessa käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Haussa on etenkin lehtoja, reheviä, puustoisia soita ja laaja-alaisia, luonnoltaan monipuolisia kangasmetsäkohteita. Myös tulvametsät ja maankohoamisrannikon metsät ovat toivottuja METSO-kohteita.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Päivi Gummerus-Rautiainen, ympäristöministeriö, p. 0295 250 240, etunimi.sukunimi@ym.fi
neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 190, etunimi.sukunimi@mmm.fi

metsonpolku.fi