Ministeri Koskinen: Tavoitteena sokerijuurikkaan viljelyn jatkuminen
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen painotti sokerijuurikkaan suurta taloudellista merkitystä puhuessaan Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen 60-vuotisjuhlassa. Juures elättää Suomessa viljelijöiden ja tehtaan lisäksi suuren joukon muuta väkeä tuotannon valmistuksessa, kaupassa ja kuljetuksissa.
- Maamme erikoiskasvivalikoima ei ole laaja, joten on tärkeää, että juurikkaan viljely pysyy vakaana.
Sokerijuurikkaalla on oma roolinsa EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa, jossa useita Suomen asettamia tavoitteita saatiin läpi. Tukeen oikeutettujen tuotantomuotojen lista on nykyistä laajempi. Uudistusratkaisun ansiosta tuotantosidonnaista tukea saa maksaa myös juurikkaalle.
- Tämä on hyvä mahdollisuus, koska kiintiöt lakkautetaan 30.9.2017. Suomi ajoi loppuun asti kiintiökauden pidennystä vuoteen 2020 saakka, mutta parlamentti ja suurin osa jäsenmaista oli loppumetreillä aikaisemman lopettamisen kannalla. Euroopan komissio aikoo antaa julkilausuman, jonka mukaan juurikkaan tuottajien asemasta huolehditaan, kun kiintiöjärjestelmä poistuu, Koskinen kertoo.
Suomella on jo aiemmin ollut mahdollisuus maksaa juurikkaalle kansallista tukea 350 euroa/ha. Tähän ei tule muutosta.
- Tuki on kirjattu EU:n markkina-asetukseen, eikä sen käyttöaikaa ole rajattu tai kokonaismäärää rajoitettu. Tuki on ainutlaatuinen.
Lopulliset asetustekstit EU-maatalousuudistuksesta viimeistellään teknisesti kesän ja alkusyksyn aikana. Tavoitteena on, että ne julkaistaan loka-marraskuussa. Koskinen on toiveikas juurikkaan tulevaisuudesta.
- Voimme rakentaa järjestelmän, joka turvaa viljelyn jatkumisen, vaikka kiintiöjärjestelmä poistuu. Kuitenkin juurikkaan viljelyn jatkumisen edellytyksenä on sen kilpailukyvyn parantaminen. Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksella on avainasema tässä työssä, Koskinen muistuttaa.
Tutkimuskeskus perustettiin, kun maatalouden ripeä koneellistuminen ja maaltamuutto alkoivat. Sen jälkeen juurikkaan tuotanto on kehittynyt aivan toisen näköiseksi.
- Tutkimuskeskus on koko ajan ennakkoluulottomasti kehittänyt viljelyä ja ottanut ohjelmaansa aina uusia tutkimusaiheita. Juurikassarka-lehti ja SJT:n nettisivut tuovat tulokset nopeasti viljelijöiden käyttöön.
EU:ssa peritään sokerista ja isoglukoosista tuotantomaksua, josta on tulossa jälleen oikaisu. Näillä näkymin vuosilta 2001 - 2005 perityistä sokerimaksuista tullaan palauttamaan yli kaksi miljoonaa euroa Suomelle. Sokerimaksu peritään teollisuudelta ja viljelijöiltä ja isoglukoosimaksu ainoastaan teollisuudelta.
- Euroopan komission asetus maksujen oikaisusta oli hieman epäselvä vuonna 2009. Tuolloin Suomessa palautetut määrät olivat pieniä, 68 728 € sokerimaksua ja 1 894 € isoglukoosimaksua. Lisäpalautukset tulevat ajankohtaisiksi keväällä 2014, jos Euroopan komissio antaa esityksensä alkusyksystä, Koskinen sanoo.
Lisätietoja:
Tiina Rytilä, ministerin erityisavustaja, p. 0295 16 2132