Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Leppä: Maatalouspolitiikan yksinkertaistamisessa edettävä esitettyä pidemmälle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.7.2018 21.20
Tiedote

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto keskusteli tänään 16. heinäkuuta Brysselissä tulevan maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta Itävallan puheenjohtajuuskauden ensimmäisessä kokouksessa. Suomea kokouksessa edusti maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Jäsenmaat olivat keskustelussa yksituumaisia siitä, että komission ehdotuksissa on aitoa yksinkertaistamista, mutta pidemmälle menevää ja parempaa yksinkertaistamista pitäisi tavoitella. Erityisesti kritiikkiä saivat useat pakolliset toimenpiteet, joiden soveltamista ei pidetty toimivana ratkaisuna. Esimerkiksi tukikaton soveltamista, uudelleenjakotukea sekä tosiasiallisen viljelijän määrittelyä arvosteltiin laajasti.

”Olemme neuvostossa melko lailla samoilla linjoilla siitä, että yksinkertaistamisessa ja maatalouspolitiikan joustoissa pitää päästä pidemmälle. Jäsenmaiden pitäisi voida määritellä esimerkiksi tukikatot sellaisiksi, että niistä tulee järkeviä”, ministeri Jari Leppä sanoo.

Suomi esitteli kymmenen jäsenmaan yhteisen näkemyksen ehdotetun ehdollisuuden muutostarpeista. Näkemys sai laajalti tukea neuvostossa.

”Ilmasto- ja ympäristökokonaisuutta sorvatessa pitää keskittyä oleelliseen. Nyt ehdotettu malli uhkaa mennä nykyistä monimutkaisemmaksi. Tavoitteet saavutetaan parhaiten luomalla taloudellisia kannusteita viljelijöille ympäristötoimien toteuttamiseen”, Leppä linjaa.

Ranska ja Saksa esittelivät neuvostossa myös yhteisen kannanottonsa tulevasta maatalouspolitiikasta. ”Olen tyytyväinen, että kaksi suurta jäsenmaata on sitä mieltä, ettei maatalousbudjetin leikkaus ole oikea valinta. Olen samaa mieltä, että rahoituksen ja toimenpiteiden pitää olla tasapainossa”, Leppä sanoo.

Lisäksi neuvostossa keskusteltiin Suomea ja laajasti pohjoisia EU-maita vaivanneesta kuivuudesta. Komissaari Hogan lupasi, että viljelijöiden taloudellisen tilanteen helpottamiseksi syksyllä mahdollistetaan viime vuoden tapaan korkeammat maaseudun kehittämisrahaston tukien ennakkomaksut viljelijöiden taloudellisen tilanteen helpottamiseksi.

Lisätietoja:

Maatalousneuvos Kari Valonen, p.  0295 162 269, sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi