Hyppää sisältöön
Media

Sudenmetsästys voi jatkua poronhoitoalueella lisäkiintiön turvin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.11.2009 12.24
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö täydentää määräystä sudenpyynnin ylärajoista poronhoitoalueella. Poronhoitoalueella sallitaan metsästettäväksi vielä 15 sutta. Päätöksellä pyritään vähentämään susien aiheuttamia vahinkoja poronhoitoalueella. Lisäkiintiö on tarpeen, sillä elokuun alussa poronhoitoalueelle asetettu 10 suden metsästyskiintiö tuli täyteen noin kuukaudessa.

Ministeriön poronhoitoalueelta saamien uusien tietojen mukaan alueella voi olla edelleen jopa 30-35 sutta, joista pääosa liikkuu Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin. Susien aiheuttamat vahingot ovat olleet merkittävässä kasvussa viime vuosina poronhoitoalueella siitä huolimatta, että lukuisia susia on metsästetty alueelta.

Aiemmat Oulun riistanhoitopiirin myöntämät 10 lupaa käytettiin merkittäviä porovahinkoja aiheuttaneen susilauman poistamiseksi Kallioluoman ja Hossa-Irnin paliskunnissa Kuusamossa. Alkuvuoden kuluessa kyseinen lauma oli tappanut pelkästään Kallioluoman paliskunnan alueella 154 poroa. Lauma käytti aluetta erittäin joustavasti siirtymällä aina välillä Venäjän puolelle tehden metsästyksen viime kevättalvella käytännössä mahdottomaksi. Kesän aikana lauma hyvin todennäköisesti lisääntyi Venäjän puolella.

Kiintiön reilu lisääminen tarkentuneiden tietojen pohjalta merkitsee myös, että Lapin, Oulun ja Kainuun riistanhoitopiirit saavat enemmän toimintamahdollisuuksia vahinkojen ennalta ehkäisyyn myös sellaisten paliskuntien alueella, joissa edellä mainittujen paliskuntien tapainen vahinkokehitys on vasta alkamassa.

Vahinkomäärät osoittavat, että poronhoitoalueella yksikin susilauma on hyvin tehokas saalistaja. Alueella vapaana liikkuvat porot ovat aina susien todennäköisin saalistuksen kohde. Onkin erittäin todennäköistä, että itärajan paliskunnan porotalousyrittäjien vahingot tulevat nousemaan täysin kohtuuttomalle tasolle, ellei merkittävää vahinkoa tekeviä susia poisteta alueelta.

Suomen susikannan hoitosuunnitelman mukaan poronhoitoalueella ei ole tavoitteena kasvattaa alueella esiintyvien susien määrää. Susien siirtyminen Ruotsiin voidaan turvata nykyisellä politiikalla ilman, että poronhoitoalueelle sallitaan muodostuvan elinkeinotoiminnalle hyvin merkittävää vahinkoa aiheuttavia susilaumoja. Poronhoitoalueella susi kuuluu luontodirektiivin liitteeseen V, mikä tarkoittaa, että susien metsästys on lähtökohtaisesti sallittua. Sudenmetsästys poronhoitoalueella on mahdollista riistanhoitopiirin luvalla 1.10.-31.3. maa- ja metsätalousministeriön määrittelemien suurimpien sallittujen saalismäärien puitteissa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

ylitarkastaja Jussi Laanikari, puh (09) 160 52 283 / 040 733 62 29
ylitarkastaja Janne Pitkänen, puh. (09) 160 52 469 / 040 867 26 67

Sirkka-Liisa Anttila